Miksi avioliitot päättyvät eroon?

Olen viimeisen kymmenen vuoden aikana seurannut läheltä usean läheiseni avioeroprosessia. Nämä prosessit ovat olleet monella tavalla kipeitä niin ex-aviopuolisoille kuin heidän lapsilleen. Erossa jokin kaunis menee rikki ja unelmat täytyy rakentaa uudestaan. Joskus kolmas osapuoli on tullut mukaan kuvioihin, mikä merkitsee (ei välttämättä aina, mutta usein) viimeistä naulaa arkussa, jossa haudataan yhteiset hääkuvat ja vihkisormukset. Miksi näin tapahtuu? Miksi jopa 50 % avioliitoista päättyy eroon? En väitä, että tietäisin vastausta, mutta haluan pohtia asiaa.

Kuva avioliitosta ja rakkaudesta?

Mitä on avioliitto? Entä mitä on rakkaus? Uskon että molemmat näistä ovat kärsineet jollakin tavalla inflaation ajassamme, vaikka niistä puhutaan ehkä enemmän kuin koskaan. Rakkaus on kestoaihe lauluissa, elokuvissa, tv-sarjoissa jne. Mutta millainen rakkaus? Lisäksi avioero ei ole enää tabu, kun konservatiiviset aatteet ovat vaihtuneet liberaaleihin, sallivimpiin aatteisiin. Tässä on tietysti hyviä ja huonoja puolia, mutta mielestäni melko kevyin perustein avioeroa tarjotaan ratkaisuksi monenlaisiin parisuhdeongelmiin iltapäivälehdissä ja mediassa. Tämä taas luo ihanteita ja malleja, jotka voivat vaikuttaa meihin alitajuisesti. Parempi ja kypsempi ratkaisu olisi kohdata ongelmat kuin siirtyä uuteen suhteeseen, sillä usein ongelmat toistuvat myös uudessa suhteessa.

Aikamme rakkauskäsitys rakentuu romantismin varaan, jossa rakkaus nähdään ennen kaikkea rakastumisen tunteena. Monelle on selviö, että rakkaus on vain tunne, ei muuta. Siksi voidaan sanoa, että "rakkaus loppui", kun tunteet vaihtuivat ihastumisen tunteesta arkisimmiksi tai joskus jopa vihastumisen tunteiksi.

Entä jos 1990-luvun suuressa Titanic -elokuvassa Jack ei olisikaan menehtynyt hypotermiaan ja tulisi jatko-osa: Titanic 2. Jatko-osa voisi käsitella Jackin ja Rosan superrakkauden seuraavaa vaihetta: avioliittoa, sitoutumista, lastenhoitoa, vaipanvaihtoa, yöheräämisiä jne. Molemmat saisivat harmaita hiuksia, ryppyjä, eivätkä olisi muutenkaan enää niin nuoria ja kiihkeitä. Kantaisiko Titanic -laivan euforiset tapahtumat pariskuntaa läpi heidän elämänsä? Enpä usko. Tarvitaan kestävämpi perusta. Ehkä Jack löytäisi seuraavan ihastumisen kohteen, josta tehdä piirroksen ja kertoisi Rosalle, että "olemme kasvaneet erilleen"?

Elämän lyhyys ja sietämätön palveleminen?

Elämä on lyhyt, joten pitää kokea ja tehdä niin paljon kuin ehtii. Huomenna me kuitenkin kuollaan. Miksi pitäisi tuhlata aikaa arkisessa suhteessa, jossa pitäisi oppia palvelemaan, sietämään myös kielteisiä tunteita, luopumaan omasta ja olemaan epäitsekäs? Tämä on hyvä kysymys, mutta jos sille ei osata antaa vastausta, voi kiusaus jatkaa elämäänsä aidan "vihreämmällä puolella" käydä liian suureksi.

Miten olisi tavoite tulla hyväksi ihmiseksi? Mutta mitä on hyvä ihmisyys? Väitän, että suunta on jollakin tavalla sama kuin lapsen kasvaessa aikuiseksi. Pieni lapsi tahtoo usein kaikki mulle heti nyt. Hänen on vaikea ymmärtää, miksi ei voi saada kaupasta, mitä haluaa. Miksi vanhemmat patistavat siivoamaan, kun se on niin epämiellyttävää. Miksi pitää olla peliaikoja, kun pelaaminen on niin kivaa jne.

Taustalla on silti hyviä tavoitteita. Lapsen olisi hyvä oppia kärsivällisyyttä, muiden huomioimista ja vastuullisuutta. "Aikuisen lapsen" on vaikeampi pärjätä yhteiskunnassa, kavarisuhteissa ja työelämässä, kun myös pettymyksen tunteet pitäisi osata kohdata rakentavasti. Siksi puhutaan lapsen kasvattamisesta. Siis jotta hänestä kypsyisi isona vastuuntuntoinen aikuinen, joka osaa huomioida myös toiset.

Ajattele, jos epäitsekkäät teot, uhrautumiset ja omasta luopuminen voitaisiinkin nähdä positiivisina mahdollisuuksina kasvaa ihmisenä erityisesti juuri avioliitossa. Tulla hyvemmäksi ihmiseksi eli kasvaa hyveissä. Olla kärsivällisempi, epäitsekkäämpi ja alttiimpi palvelemaan toista. Tällöin ainakin osa parisuhteen hankalista puolista löytäisi positiivisen sisällön, kun onnen voisi löytää toisen kukoistuksesta. Rakkaustutkija Jason Lepojärvi määritteleekin rakkauden arvostavaksi ja vastaanottavaiseksi sitoutumiseksi toisen hyvään. Aika epäitsekästä? Ehkä, mutta jos se on totta, ei onni löydy lopulta pelkästään itselle elämisestä.

Kommunikaatio, kommunikaatio ja kommunikaatio

Olen oppinut, että kun potilas tulee vastaanotolle, häntä ei tule kohdata enää samana ihmisenä kuin vuosi sitten. Lääkitykset tulee arvioida uudelleen, sillä munuaisten ja maksan toiminta on voinut muuttua. Ehkä jotakin samaa tulisi nähdä myös avioliitossa.

Kommunikaatio on tärkeä parisuhteen liekkiä ylläpitävä polttoaine. En usko, että "erilleen kasvamisessa" on kyse muusta kuin kommunikaation hiipumisesta. Enkä usko, että kukaan oikeasti ajattelee, että oma puoliso säilyisi läpi elämänsä tismalleen samanlaisena kuin ensimmäisillä treffeillä. Siksi kaikki parisuhdeoppaat painottavat kommunikaatiota. Omaan puolisoon tulee tutustua aina uudelleen ja uudelleen. Tämä voi olla todella mielenkiintoista!

Me kaksi - edessämme avioliitto

Julkaisin nettisivuillani viime helluntaina Emil Antonin suomentaman kirjan Me kaksi - edessämme avioliitto (Jerzy Grzybowski). Tuo kirja käsittelee avioliittoon valmistautumista, mutta uskon että kirjasta olisi paljon apua myös avioliitossa oleville varsinkin, jos arki on alkanut maistua liian puiselta. Kirja sisältää useita kysymyksiä pariskunnille, jotka auttavat parantamaan dialogitaitoja. Kirjoittajalla on pitkä kokemus avioliittotyöstä.

Haluan lopuksi antaa puheenvuoron Jerzylle, joka tietää avioliitosta paljon minua enemmän. Hän kirjoittaa rakkaudesta kauniisti: "Rakkaus alkaa rakastumisen, kiinnostuksen, jännityksen, innostuksen, yhdessäolon ilon, intohimon, ja toisaalta myös kateuden, pelon ja ahdistuksen (siitä, että jokin voi mennä pieleen) tunteista. Mutta rakkaus ei ole vain tunne. Se on asenne, suhde, velvoite ja päätös. Rakkaus edellyttää vastuun itsestään ja toisesta. Monet suhteet hajoavat siksi, että rakkautta kohdellaan pelkkänä tunteena. Monille pareille on itsestäänselvää, että kun ”rakkaus” loppuu, eli kun tunteet sammuvat, niin erotaan. Kun tunteiden euforia on päällä, on vaikea uskotella itselleen, että asiat voivat olla toisin, että rakkaus on sokea. Syleilyt vain jatkuvat, ja se on kaunista. Mutta jos tästä ei osaa ottaa etäisyyttä, jos rakentaa vain tunteille, jos sulkee silmänsä siltä, mikä ahdistaa, ja jos ei halua ottaa asioita vakavasti, niin on helppo nähdä ennalta tällaisen liiton nopea loppu. Siksi kannattaa todella kysyä itseltään, kykenenkö todella rakastamaan tyttö- tai poikaystävääni ”ylä- ja alamäissä”. Yhteen muuttamisen hetkellä ilmenee aivan uusia tilanteita, uusia asioita, jotka voivat yllättäen aiheuttaa hyvin ikäviä tunteita. Yhteinen elämä ei ole pelkkää biletystä ja matkailua, leffojen katselua ja musiikin kuuntelua. Elämä ei ole tietokonesurffailua. Todellisuus, joka on kohdattava, tulee herättämään ikäviä tunteita: pettymystä, turhautuneisuutta, vihaa, kapinaa. Ne tulevat suuntautumaan kohti aviopuolisoa. Ne voivat ajaa karkaamaan kotoa etsimään menetettyjä mukavuuksia. Mutta asenteiden ja käyttäytymisen rakentaminen näiden ikävien tunteiden varaan on tunteellisen epäkypsyyden oire."

Tiedän, ettei ero ole koskaan yksinkertainen asia, eikä välttämättä edes oma syy. En halua myöskään moralisoida ketään eron takia tai vähätellä niitä haasteita, joita avioliitossa on tullut eteen. Toivoisin että yhteiskunnassamme avioliiton ja perheen arvo voisivat lähteä uuteen kukoistukseen. Usein yhteiskunnallinen aatteiden heiluriliike hakee vauhtia äärilaidoista, mikä on monesti ymmärrettävää. Ehkä edessämme voikin olla aika, jolloin aletaan taas enemmän arvostaa uskollisuutta ja nähdä epäitsekkyyden hyveet vaivan ja uhrausten arvoisina. Tällöin avioeroprosenttikin voisi lähteä laskuun...

---