OmaTahto2020 ja sikiön ihmisarvo?

Tänä​ syksynä käynnistyi nimienkeruu OmaTahto2020 -nimiseen kansalaisaloitteeseen, jonka tavoitteena on muuttaa Suomen aborttilainsäädäntöä liberaalimmaksi. Kansalaisaloitteessa ehdotetaan muutosta aborttilakiin siten, että raskaana oleva nainen saisi pyynnöstä raskaudenkeskeytyksen ensimmäisten 12 raskausviikon aikana. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, ettei muodollisia perusteluja ja niiden esittämiseen liittyvää keskustelua lääkärin kanssa enää tarvittaisi.

Lisäksi kansalaisaloitteessa ehdotetaan nykyisen kahden lääkärinlausunnon vaatimuksen poistamista ennen raskaudenkeskeytystä. Tämä nopeuttaisi keskeytysprosessia ajallisesti ja veisi toki vähemmän myös terveydenhuollon resursseja. Erillisten keskeytyssairaalojen sijaan kansalaisaloitteessa ehdotetaan myös keskeytysten siirtämistä perusterveydenhuoltoon, josta nainen voisi saada pyynnöstä keskeytyslääkkeet. Lisäksi ehdotetaan, että keskeytystä voisi hakea myös sosiaalisin syin 12 raskausviikon jälkeen aina 20 raskausviikkoon asti. Nykylainsäädännön mukaan 12 raskausviikon jälkeen sosiaalinen syy ei riitä keskeytysperusteeksi, vaan sellaiseksi kävisi esimerkiksi sikiön vakava kehityshäiriö (kuten Downin syndrooma.)

Kansalaisaloite on kerännyt nopeasti 40 000 nimeä ja vaadittavat 50 000 allekirjoitusta täyttyvät kirkkaasti ennen kansalaisaloitteen sulkeutumista. Lakialoite mennee siis heittämällä eduskunnan käsiteltäväksi.

Olen lukuisten muiden lääkärien ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa kriittinen lakialoitetta kohtaan. Tässä artikkelissa käyn läpi kansalaisaloitteen sisältöä ja perusteluja.

Naisen itsemääräämisoikeus vs. sikiön oikeus elämään

Aborttikysymyksessä vaikuttavat olevan vastakkain kaksi sinänsä tärkeää arvoa: naisen oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen ja jokaisen ihmisyksilön oikeus elämään. Myös Lääkäriliiton eettisissä ohjeissa todetaan näiden molempien arvojen olemassaolo (ks. Syntymättömän ihmisarvo ja oikeudet). Eettisessä ohjeessa todetaan:

"Se, että sikiön ihmisarvo ja oikeudet ovat filosofisesti vaikeasti määritettäviä ja juridisesti heikkoja, korostaa lääkärin eettistä velvollisuutta tukea syntymättömän oikeuksia. Sikiö ei voi itse puolustaa oikeuksiaan, mutta lääkärillä on tähän tehtäviensä vuoksi monia mahdollisuuksia."

Kiinnitin ensimmäiseksi huomiota siihen, ettei kansalaisaloitteessa puhuta lainkaan sikiön oikeuksista, vaan aborttilakia yritetään viedä suuntaan, jossa naisen itsemääräämisoikeus olisi ainoa abortissa huomioitava oikeus. Se, että lääkäri yrittäisi vaikuttaa naisen päätökseen abortin suhteen nähdään lakialoitteessa "nöyryyttävänä" ja asiana, joka "ei kunnioita raskaana olevan itsemääräämisoikeutta."

On varmasti totta, että keskustelu lääkärin kanssa ennen ensimmäistä lähetettä raskaudenkeskeytykseen voi olla nöyryyttävä. Abortti on ymmärrettävästi kuuma aihe, josta voi olla puolin ja toisin vaikeaa pitää erillään tunnepohjaista viestintää. Toisaalta yhteiskunnissa, joissa abortti on hyväksytty, aborttiprosessin ajallinen pitkäkestoisuus ja velvoite esittää perusteluja abortille ovat mielestäni asioita, jotka tukevat sikiön ihmisoikeuksia. Lääkäri voi mm. tuoda esille adoption mahdollisuuden ja ohjata naista pohtimaan myös muita vaihtoehtoja. Tällaiseen keskusteluun (toista kunnioittavassa hengessä) myös Lääkäriliiton eettinen ohje vaikuttaa ohjaavan lääkäreitä.

Lisäksi prosessin pitkäkestoisuus antaa naisille "pakollisen valmistautumisajan" aborttiin. Tämä taas parhaimmillaan estää hätiköityjä päätöksiä sellaisen kriisireaktion alkuhetkinä, jossa nainen on havainnut ei-toivotun yllätysraskauden ja järkyttynyt ymmärrettävästi tästä tiedosta. On tunnettua, että psykologisesti kriisireaktio ja siihen liittyvä tunnemyrsky heikentävät rationaalista ajattelua.

Lisäisikö lievempi aborttilaki aborttien määrää?

Kansalaisaloitteen kotisivuilla esitetään väite, että ei lisäisi. Tähän liittyen viitataan Suomen laskeviin aborttitilastoihin abortin laillistamisen jälkeen ja Gil-Lacruzin tutkimukseen vuodelta 2012 (Socio-Economic Determinants of Abortion Rates).

Voidaan kuitenkin huomauttaa, ettei Suomen laskevat aborttitilastot vastaa millään tavalla kysymykseen siitä, miten aborttilainsäädännön tiukkuus vaikuttaa tehtyjen aborttien määrään. Oikea tutkimusasetelma olisi verrata tehtyjen aborttien määrää ennen aborttilakimuutosta aikaan lakimuutoksen jälkeen, mikäli muut abortteihin vaikuttavat tekijät pysyvät yhteiskunnallisesti vakioina. Tällöin saataisiin tietoa siitä, miten itse lakimuutos vaikuttaa tehtyihin abortteihin. Ongelma tässä tutkimusasetelmassa on kuitenkin se, ettei Suomessa ole tarkkoja tilastoja tehdyistä aborteista ennen 1970 vuoden lievempää aborttilakia. Näin ollen vuonna 1970 lievennetystä aborttilaista ei ole tutkittua tietoa siitä, miten se on vaikuttanut aborttien määrään Suomessa.

Gil-Lacruzin tutkimuksessa taas tutkittiin abortteihin vaikuttavia sosio-ekonomisia tekijöitä Espanjassa 1999-2005. Tutkimuksessa esimerkiksi havaittiin, että runsas alkoholinkäyttö on yhteydessä tehtyjen aborttien määrään. Syynä on ilmeisesti se, että runsas alkoholinkäyttö johtaa seksuaaliseen riskikäyttäytymiseen, joka taas johtaa ei-toivottuihin yllätysraskauksiin ja suurempaan aborttien määrään.

Gil-Lacruzin tutkimuksessa ei kuitenkaan tutkittu varsinaisesti sitä, miten tiukka tai lievä aborttilaki vaikuttaa tehtyjen aborttien määrään. Sen sijaan tutkimuksessa todettiin, että aborttilaki on pysynyt tutkimuksen seuranta-aikana samanlaisena, eikä sen vaikutuksesta tehtyihin abortteihin saatu siksi tietoa.

Näin ollen Gil-Lacruzin tutkimuksen perusteella ei saada vastausta kysymykseen siitä, lisääkö lievempi aborttilaki tehtyjen aborttien määrää vai ei.

Mitä tutkimukset sanovat?

Tutkittaessa aborttilain vaikutusta tehtyjen aborttien määrään tulee siis verrata aikaa ennen lakimuutosta aikaan lakimuutoksen jälkeen, kun yhteyskunnalliset olot pysyvät muutoin samanlaisina. Perusteeksi ei käy esimerkiksi se, että aborttilain suhteen liberaaleissa länsimaissa tehdään suhteessa saman verran tai jopa vähemmän abortteja kuin esimerkiksi aborttilain suhteen tiukemmissa kehitysmaissa, sillä tällainen vertailu ei anna välttämättä mitään tietoa itse aborttilain vaikutuksista tehtyihin abortteihin. Tällaisen vertailun tuloksen voivat selittää paremminkin muut abortteihin vaikuttavat yhteiskunnalliset tekijät, kuten kehitysmaiden erilainen sosio-ekonominen tilanne suhteessa länsimaihin, kuin itse aborttilaki.

Aborttilain vaikutuksista tehtyjen aborttien määrään on kuitenkin olemassa myös tutkittua tietoa. Levine ja Staiger toteuttivat tällaisen tutkimuksen edellä kuvatulla tutkimusasetelmalla (Abortion Policy and Fertility Outcomes: The Eastern European Experience). Tutkimuksessa tutkittiin itäisten Euroopan maiden tehtyjä abortteja aborttilain muuttuessa tiukasta lievemmäksi. Tutkimuksessa havaittiin, että liberaalimpi aborttilaki (jossa abortin saa pyynnöstä) oli selvästi yhteydessä toteutuneiden aborttien lisääntyneeseen määrään. Tiukempi aborttilaki (jossa abortin sai kuitenkin lääketieteellisten tai sosiaalisten syiden takia) johti 25 % pienempään aborttien määrään verrattuna liberaalimman aborttilain tilanteeseen, jossa abortin sai pyynnöstä ilman perusteluja.

Myös esimerkiksi Yhdysvalloissa on todettu vastaava tilanne aborttien määrän lisääntymisen yhteydestä liberaalimpaan aborttilakiin. Yhdysvalloissa korkeimman oikeuden vuonna 1973 antama niin kutsuttu Roe vastaan Wade -päätös salli abortin koko raskauden aikana. Tämän myötä ajalla 1972-1974 aborttien määrä lisääntyi Yhdysvalloissa 13,2 abortista 19,3 aborttiin tuhatta naista kohti. Vuoteen 1980 mennessä aborttien määrä oli lisääntynyt 29,3 aborttiin tuhatta naista kohti. (ks. How the Legal status of Abortion Impacts Abortion Rates). Toisaalta on myös havaittu, että parempi syntymättömien lasten lainsuoja on yhteydessä pienempään määrään tehtyjä abortteja (ks. ed. artikkeli).

Vaikuttaa siis siltä, että tutkimusten mukaan OmaTahto2020 -kansalaisaloitteen arvio aborttien määrän vähenemisestä liberaalimman aborttilain myötä on ylioptimistinen. Mikäli liberaalimpi aborttilaki astuu Suomessa voimaan, toivon tietysti olevani väärässä. Tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että liberaalimpi aborttilaki johtaa suurempaan määrään toteutuneita abortteja. Abortin helpompi ja nopeampi saatavuus lisäisi täten todennäköisesti aborttien määrää myös Suomessa.

Lopuksi

Eräs vapaata aborttilakia kannattava lääkärikollegani totesi minulle: "Sikiö on sikiö. Sikiöllä ei ole ihmisoikeuksia, eikä "ihmisarvoa." Sen äidillä on." Ymmärrän, että tästä näkökulmasta vapaa ja rajoittamaton aborttilaki on ainoa looginen johtopäätös. Ajattelen tosin, että johdonmukaisimmillaan tällainen ajattelu johtaisi siihen, että raskauden saisi keskeyttää laskettuun aikaan asti tai jopa vielä synnytyksen hetkellä, jos äiti ei jostakin syystä haluakaan lasta. Tällaisiakin tapauksia voi tulla vastaan, sillä kokemukseni mukaan säännöllisesti tulee vastaan äitejä, jotka havaitsevat raskauden vasta synnytyspolttojen käynnistyttyä. Entä jos äiti ei tällöin haluakaan lasta? Onko hänellä oikeus vedota keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja pyytää raskaudenkeskeytystä? Luulenpa, että olemme kaikki sitä mieltä, ettei ole.

Toivon, että Suomessa ei mentäisi siihen, että sikiön ihmisoikeudet ja ihmisarvo kielletään täysin. Tämä ajatus olisi täysin ristiriidassa sen yleisinhimillisen intuition kanssa, että äidin kohdussa ei ole vain merkityksetöntä solumassaa, vaan elävä, pieni ihmislapsi.

---