<![CDATA[MIIKKA NUMMENPAA

<![CDATA[MIIKKA NUMMENPAA - Artikkelit]]>Wed, 22 Feb 2023 01:52:41 -0800Weebly<![CDATA[Miksi avioliitot päättyvät eroon?]]>Thu, 15 Jul 2021 05:11:41 GMThttps://www.ehkaisynetiikka.com/artikkelit/miksi-avioliitot-paattyvat-eroonOlen viimeisen kymmenen vuoden aikana seurannut läheltä usean läheiseni avioeroprosessia. Nämä prosessit ovat olleet monella tavalla kipeitä niin ex-aviopuolisoille kuin heidän lapsilleen. Erossa jokin kaunis menee rikki ja unelmat täytyy rakentaa uudestaan. Joskus kolmas osapuoli on tullut mukaan kuvioihin, mikä merkitsee (ei välttämättä aina, mutta usein) viimeistä naulaa arkussa, jossa haudataan yhteiset hääkuvat ja vihkisormukset. Miksi näin tapahtuu? Miksi jopa 50 % avioliitoista päättyy eroon? En väitä, että tietäisin vastausta, mutta haluan pohtia asiaa.

Kuva avioliitosta ja rakkaudesta?

Mitä on avioliitto? Entä mitä on rakkaus? Uskon että molemmat näistä ovat kärsineet jollakin tavalla inflaation ajassamme, vaikka niistä puhutaan ehkä enemmän kuin koskaan. Rakkaus on kestoaihe lauluissa, elokuvissa, tv-sarjoissa jne. Mutta millainen rakkaus? Lisäksi avioero ei ole enää tabu, kun konservatiiviset aatteet ovat vaihtuneet liberaaleihin, sallivimpiin aatteisiin. Tässä on tietysti hyviä ja huonoja puolia, mutta mielestäni melko kevyin perustein avioeroa tarjotaan ratkaisuksi monenlaisiin parisuhdeongelmiin iltapäivälehdissä ja mediassa. Tämä taas luo ihanteita ja malleja, jotka voivat vaikuttaa meihin alitajuisesti. Parempi ja kypsempi ratkaisu olisi kohdata ongelmat kuin siirtyä uuteen suhteeseen, sillä usein ongelmat toistuvat myös uudessa suhteessa.

Aikamme rakkauskäsitys rakentuu romantismin varaan, jossa rakkaus nähdään ennen kaikkea rakastumisen tunteena. Monelle on selviö, että rakkaus on vain tunne, ei muuta. Siksi voidaan sanoa, että "rakkaus loppui", kun tunteet vaihtuivat ihastumisen tunteesta arkisimmiksi tai joskus jopa vihastumisen tunteiksi.

Entä jos 1990-luvun suuressa Titanic -elokuvassa Jack ei olisikaan menehtynyt hypotermiaan ja tulisi jatko-osa: Titanic 2. Jatko-osa voisi käsitella Jackin ja Rosan superrakkauden seuraavaa vaihetta: avioliittoa, sitoutumista, lastenhoitoa, vaipanvaihtoa, yöheräämisiä jne. Molemmat saisivat harmaita hiuksia, ryppyjä, eivätkä olisi muutenkaan enää niin nuoria ja kiihkeitä. Kantaisiko Titanic -laivan euforiset tapahtumat pariskuntaa läpi heidän elämänsä? Enpä usko. Tarvitaan kestävämpi perusta. Ehkä Jack löytäisi seuraavan ihastumisen kohteen, josta tehdä piirroksen ja kertoisi Rosalle, että "olemme kasvaneet erilleen"?

Elämän lyhyys ja sietämätön palveleminen?

Elämä on lyhyt, joten pitää kokea ja tehdä niin paljon kuin ehtii. Huomenna me kuitenkin kuollaan. Miksi pitäisi tuhlata aikaa arkisessa suhteessa, jossa pitäisi oppia palvelemaan, sietämään myös kielteisiä tunteita, luopumaan omasta ja olemaan epäitsekäs? Tämä on hyvä kysymys, mutta jos sille ei osata antaa vastausta, voi kiusaus jatkaa elämäänsä aidan "vihreämmällä puolella" käydä liian suureksi.

Miten olisi tavoite tulla hyväksi ihmiseksi? Mutta mitä on hyvä ihmisyys? Väitän, että suunta on jollakin tavalla sama kuin lapsen kasvaessa aikuiseksi. Pieni lapsi tahtoo usein kaikki mulle heti nyt. Hänen on vaikea ymmärtää, miksi ei voi saada kaupasta, mitä haluaa. Miksi vanhemmat patistavat siivoamaan, kun se on niin epämiellyttävää. Miksi pitää olla peliaikoja, kun pelaaminen on niin kivaa jne.

Taustalla on silti hyviä tavoitteita. Lapsen olisi hyvä oppia kärsivällisyyttä, muiden huomioimista ja vastuullisuutta. "Aikuisen lapsen" on vaikeampi pärjätä yhteiskunnassa, kavarisuhteissa ja työelämässä, kun myös pettymyksen tunteet pitäisi osata kohdata rakentavasti. Siksi puhutaan lapsen kasvattamisesta. Siis jotta hänestä kypsyisi isona vastuuntuntoinen aikuinen, joka osaa huomioida myös toiset.

Ajattele, jos epäitsekkäät teot, uhrautumiset ja omasta luopuminen voitaisiinkin nähdä positiivisina mahdollisuuksina kasvaa ihmisenä erityisesti juuri avioliitossa. Tulla hyvemmäksi ihmiseksi eli kasvaa hyveissä. Olla kärsivällisempi, epäitsekkäämpi ja alttiimpi palvelemaan toista. Tällöin ainakin osa parisuhteen hankalista puolista löytäisi positiivisen sisällön, kun onnen voisi löytää toisen kukoistuksesta. Rakkaustutkija Jason Lepojärvi määritteleekin rakkauden arvostavaksi ja vastaanottavaiseksi sitoutumiseksi toisen hyvään. Aika epäitsekästä? Ehkä, mutta jos se on totta, ei onni löydy lopulta pelkästään itselle elämisestä.

Kommunikaatio, kommunikaatio ja kommunikaatio

Olen oppinut, että kun potilas tulee vastaanotolle, häntä ei tule kohdata enää samana ihmisenä kuin vuosi sitten. Lääkitykset tulee arvioida uudelleen, sillä munuaisten ja maksan toiminta on voinut muuttua. Ehkä jotakin samaa tulisi nähdä myös avioliitossa.

Kommunikaatio on tärkeä parisuhteen liekkiä ylläpitävä polttoaine. En usko, että "erilleen kasvamisessa" on kyse muusta kuin kommunikaation hiipumisesta. Enkä usko, että kukaan oikeasti ajattelee, että oma puoliso säilyisi läpi elämänsä tismalleen samanlaisena kuin ensimmäisillä treffeillä. Siksi kaikki parisuhdeoppaat painottavat kommunikaatiota. Omaan puolisoon tulee tutustua aina uudelleen ja uudelleen. Tämä voi olla todella mielenkiintoista!

Me kaksi - edessämme avioliitto

Julkaisin nettisivuillani viime helluntaina Emil Antonin suomentaman kirjan Me kaksi - edessämme avioliitto (Jerzy Grzybowski). Tuo kirja käsittelee avioliittoon valmistautumista, mutta uskon että kirjasta olisi paljon apua myös avioliitossa oleville varsinkin, jos arki on alkanut maistua liian puiselta. Kirja sisältää useita kysymyksiä pariskunnille, jotka auttavat parantamaan dialogitaitoja. Kirjoittajalla on pitkä kokemus avioliittotyöstä.

Haluan lopuksi antaa puheenvuoron Jerzylle, joka tietää avioliitosta paljon minua enemmän. Hän kirjoittaa rakkaudesta kauniisti: "Rakkaus alkaa rakastumisen, kiinnostuksen, jännityksen, innostuksen, yhdessäolon ilon, intohimon, ja toisaalta myös kateuden, pelon ja ahdistuksen (siitä, että jokin voi mennä pieleen) tunteista. Mutta rakkaus ei ole vain tunne. Se on asenne, suhde, velvoite ja päätös. Rakkaus edellyttää vastuun itsestään ja toisesta. Monet suhteet hajoavat siksi, että rakkautta kohdellaan pelkkänä tunteena. Monille pareille on itsestäänselvää, että kun ”rakkaus” loppuu, eli kun tunteet sammuvat, niin erotaan. Kun tunteiden euforia on päällä, on vaikea uskotella itselleen, että asiat voivat olla toisin, että rakkaus on sokea. Syleilyt vain jatkuvat, ja se on kaunista. Mutta jos tästä ei osaa ottaa etäisyyttä, jos rakentaa vain tunteille, jos sulkee silmänsä siltä, mikä ahdistaa, ja jos ei halua ottaa asioita vakavasti, niin on helppo nähdä ennalta tällaisen liiton nopea loppu. Siksi kannattaa todella kysyä itseltään, kykenenkö todella rakastamaan tyttö- tai poikaystävääni ”ylä- ja alamäissä”. Yhteen muuttamisen hetkellä ilmenee aivan uusia tilanteita, uusia asioita, jotka voivat yllättäen aiheuttaa hyvin ikäviä tunteita. Yhteinen elämä ei ole pelkkää biletystä ja matkailua, leffojen katselua ja musiikin kuuntelua. Elämä ei ole tietokonesurffailua. Todellisuus, joka on kohdattava, tulee herättämään ikäviä tunteita: pettymystä, turhautuneisuutta, vihaa, kapinaa. Ne tulevat suuntautumaan kohti aviopuolisoa. Ne voivat ajaa karkaamaan kotoa etsimään menetettyjä mukavuuksia. Mutta asenteiden ja käyttäytymisen rakentaminen näiden ikävien tunteiden varaan on tunteellisen epäkypsyyden oire."

Tiedän, ettei ero ole koskaan yksinkertainen asia, eikä välttämättä edes oma syy. En halua myöskään moralisoida ketään eron takia tai vähätellä niitä haasteita, joita avioliitossa on tullut eteen. Toivoisin että yhteiskunnassamme avioliiton ja perheen arvo voisivat lähteä uuteen kukoistukseen. Usein yhteiskunnallinen aatteiden heiluriliike hakee vauhtia äärilaidoista, mikä on monesti ymmärrettävää. Ehkä edessämme voikin olla aika, jolloin aletaan taas enemmän arvostaa uskollisuutta ja nähdä epäitsekkyyden hyveet vaivan ja uhrausten arvoisina. Tällöin avioeroprosenttikin voisi lähteä laskuun...

]]><![CDATA[Kutsumuksena perhe ja Neokatekumenaalinen tie (kirj. Toni Blay)]]>Wed, 14 Apr 2021 05:16:14 GMThttps://www.ehkaisynetiikka.com/artikkelit/kutsumuksena-perhe-ja-neokatekumenaalinen-tie-kirj-toni-blay

Haastettelin kummiani Toni Blaytä hänen perheestään, lähetystyöstä ja katolisesta liikkeestä nimeltä Neokatekumenaalinen tie. Tonin perhe on rohkaiseva esimerkki evankeliumin voimasta, kutsumuksesta ja ilosta.

Keitä olette?
Olemme espanjalainen perhe, ja meillä on kymmenen lasta. Vaimoni Ana ja minä menimme naimisiin melkein yhdeksäntoista vuotta sitten. Olen työskennellyt luokanopettajana yhdeksän vuotta alakoulussa, ja vaimoni Ana on lastentarhaopettaja. Hän on työskennellyt sellaisena viisitoista vuotta. Ennen opettajan työtä työskentelin rakennusalalla rakennusvalvojana.

Miksi teillä on niin paljon lapsia? Mikä on ilonne salaisuus?
Jokainen lapsemme on Jumalan lahja, olemme hänen kanssaan luojia. Meille mahdollisuus elää avioliiton kutsumusta kirkossa on ollut suuri lahja. Haluamme toivottaa lapset tervetulleiksi, jotka Jumala on suunnitellut perheellemme ilmaiseksi. Kirkossa avioliitto uusitaan joka päivä. Me emme pysty rakastamaan niitä, jotka asuvat kanssamme, lähimmäisiämme. Mutta anteeksiannon pyytäminen, sovinto ja aloittaminen joka päivä alusta on suuri lahja, jonka olemme saaneet kirkolta, koska Kristus on kärsinyt, kuollut ja noussut ylös puolestamme, syntiemme ja pelastuksemme puolesta.

Kun voit todella kokea, että Kristus rakastaa sinua ja olet kokenut, että hän on antanut sinulle anteeksi, voit todella alkaa rakastaa toisia - vaimoasi, lapsiasi. Meillä on ollut paljon tuskaa ja kärsimyksiä, mutta lopulta Jumala nousee kuolleista pelastuksemme vuoksi. Miksi anteeksianto on läsnä perheessämme? Meillä on vahva kokemus rakkaudesta Jeesukseen Kristukseen. Se ei johdu ansiostamme tai vahvuuksistamme, koska vaimoni ja ennen kaikkea minä olemme hyvin heikkoja. Se johtuu siitä, että Kristus on tullut tapaamaan meitä, osoittamaan meille ilmaista rakkauttaan.

Tästä kiitollisuudesta Herralle ja hänen osoittamastaan armosta tarjosimme itsemme missioon eli lähetystyöhön. Haluamme näyttää tätä rakkautta ihmisille, jotka elävät ilman toivoa, ilman kokemuksia sitä, että kukaan on rakastanut heitä.

Mikä on Neokatekumenaalinen tie (lyh. Tie)?
Vaimoni ja minä olemme molemmat kasvaneet katolisessa kristillisessä perheessä. Olemme lisäksi jo pitkään kuuluneet katolisen kirkon liikkeeseen, jota kutsutaan ”Neokatekumenaaliseksi tieksi” (lyhyesti Tieksi). Siinä elämme uskomme todeksi noin 16 veljen ja sisaren pienessä yhteisössä, jossa osallistumme viikoittain sananliturgiaan, sunnuntaisin eukaristiaan (ehtoollinen) ja kerran kuukaudessa niin kutsuttuun yhteiselämään kaikkien veljien kanssa.

Neokatekumenaalinen tie syntyi vuonna 1964 Palomeras Altasin hökkelikylässä Madridissa. Slummiympäristö koostui yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevista: mustalaisista, huumeiden käyttäjistä, suurelta osin lukutaidottomista ihmisistä, kodittomista, varkaista, prostituoiduista, nuorista rikollisista, siirtolaisista jne. Tässä ympäristössä Neokatekumenaalisen tien siemen löytyi. Köyhien ja syrjäytyneiden joukko, jotka saatuaan ilmoituksen kuolleista ja ylösnousseista Kristuksista, näki, kuinka Pyhä Henki herätti kristillisen kasvun kautta prosessin varhaisen kirkon katekumenaatin kuvaksi.

1960-luvun alussa Francisco José Gómez Argüello (Kiko), espanjalainen taidemaalari, joka sai mm. kansallisen taidemaalarin palkinnon vuonna 1959, löysi oman eksistentiaalisen kriisin jälkeen viattomien kärsimyksistä ristiinnaulitun Kristuksen mysteerin. Tämä kokemus sai hänet hylkäämään kaiken ja Charles de Foucauldin jalanjälkiä seuraten hän meni asumaan näiden Palomeras Altaksen köyhien joukkoon maan hyljeksitympään kolkkaan.

Tässä prosessissa hän sai Neitsyt Marialta inspiraation: ”On luotava kristillisiä yhteisöjä, kuten Nasaretin pyhä perhe, jotka elävät nöyryydessä, yksinkertaisuudessa ja ylistyksessä.”

Carmen Hernández, myös espanjalainen, tutkinto kemian alalta, oli koulutettu Kristuksen Jeesuksen lähetyssaarnaajien instituutissa. Hän valmistui teologiksi Valencian dominikaanien luona ja löysi Vatikaani II:n kirkolliskokouksen uudistamisen hengen monsignore Pedro Farnés Schererin kautta. Sisarensa välityksellä hän päätyi kosketuksiin Kiko Argüellon kanssa Palomerasin slummeissa ja alkoi tehdä yhteistyötä hänen kanssaan.

Kikon taiteellinen luonne, hänen oma eksistentiaalinen kokemuksensa sekä Carmenin teologia, pyrkimys evankelioimiseen ja pääsiäisen mysteeri muodostivat Vatikaani II:n kirkolliskokouksen uudistamisen hengessä "laboratorion" köyhien keskuudessa. Syntyi kerygmaattinen (ilosanomaa julistava), teologis-katekeetinen synteesi, joka on kuin selkäranka tälle aikuisten evankelioivalle liikkeelle, joka on Neokatekumenaalinen tie.

Yhteisö perustuu kolmen asian varaan: Jumalan sanan liturgiaan, joka johtaa veljeyteen ja yhteisöön, sekä sitä kautta kypsään uskoon. Tietä eletään todeksi seurakunnissa, pienissä yhteisöissä, jotka koostuvat eri ikäisistä ja erilaisista sosiaalisista oloista tulevista ihmisistä. Näin uskovat johdatetaan lähempään yhteyteen Jeesuksen Kristuksen kanssa, mikä muuttaa heidät aktiivisiksi jäseniksi kirkossa, sekä uskollisiksi hyvän uutisen (kerygma) todistajiksi. Neokatekumenaalinen tie on väline aikuisten kristilliselle kasvamiselle uskossa ja johdattaa heitä vastaanottamaan kasteen.

Tällä hetkellä Neokatekumenaalinen tie on levittäytynyt 134 kansakunnan keskuuteen viidellä eri mantereella. Tiehen kuuluu 21300 yhteisöä, 6270 seurakunnassa sekä 1668 perhettä, joista 216 ovat lähetystyössä (Missio ad gentes). Lisäksi on 125 seminaaria (Redemptoris Mater), joissa koulutetaan pappeja.

Miten olette päätyneet Suomeen?
Noin kymmenen vuotta sitten vaimoni ja minä tunsimme kutsun tarjota elämämme ja perheemme evankeliumin tehtävään. Erilaisten perhesyiden takia emme voineet lähteä heti maastamme ennen kuin neljä vuotta sitten, jolloin menimme Tien perheyhteiselämään, jossa monia perheitä lähetettiin eri puolille maailmaa - myös Suomeen. Tarjouduimme lähtemään. Emme tienneet Suomesta juuri mitään, vain sen, että siellä on hyvin kylmää ja kieltä on erittäin vaikeaa oppia.

Olemme Suomessa osa "Missio ad gentes" lähetystyötä, joka on pieni yhteisö koostuen neljästä tai viidestä perheestä, papin ja kahden selibaatissa elävän kanssa. Tehtävämme on ilmoittaa Kristuksen rakkaudesta ihmisille, etenkin niille, jotka ovat kaukana Jumalasta ja kirkosta - köyhille ja syrjäytyneille. Tätä varten teemme lähetystyötä torilla lauantaisin tai sunnuntaisin, missä rukoilemme ja laulamme kitaran säestyksellä. Lisäksi jaamme omaa kokemustamme Kristuksen pelastavasta työstä omassa elämässämme. Jaamme myös kerygmaattista katekeesia (opetusta ilosanoman voimasta).

Nyt koronan aikana emme ole voineet tehdä "katuevankeliointia", mutta toivomme, että pian meillä olisi mahdollisuus palata torille evankelioimaan. Toisaalta annamme myös katekeesia (opetusta) aikuisille, minkä kautta he voivat tavata Kristuksen yhä uudelleen tai vasta ensimmäistä kertaa. Ihmiset, jotka osallistuvat katekeesiimme muodostavat myöhemmin uuden yhteisön ja evankeliumi leviää uusille alueille.

]]><![CDATA[OmaTahto2020 ja sikiön ihmisarvo?]]>Wed, 30 Sep 2020 18:21:35 GMThttps://www.ehkaisynetiikka.com/artikkelit/omatahto2020-ja-sikion-ihmisarvo

Tänä syksynä käynnistyi nimienkeruu OmaTahto2020 -nimiseen kansalaisaloitteeseen, jonka tavoitteena on muuttaa Suomen aborttilainsäädäntöä liberaalimmaksi. Kansalaisaloitteessa ehdotetaan muutosta aborttilakiin siten, että raskaana oleva nainen saisi pyynnöstä raskaudenkeskeytyksen ensimmäisten 12 raskausviikon aikana. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, ettei muodollisia perusteluja ja niiden esittämiseen liittyvää keskustelua lääkärin kanssa enää tarvittaisi.

Lisäksi kansalaisaloitteessa ehdotetaan nykyisen kahden lääkärinlausunnon vaatimuksen poistamista ennen raskaudenkeskeytystä. Tämä nopeuttaisi keskeytysprosessia ajallisesti ja veisi toki vähemmän myös terveydenhuollon resursseja. Erillisten keskeytyssairaalojen sijaan kansalaisaloitteessa ehdotetaan myös keskeytysten siirtämistä perusterveydenhuoltoon, josta nainen voisi saada pyynnöstä keskeytyslääkkeet. Lisäksi ehdotetaan, että keskeytystä voisi hakea myös sosiaalisin syin 12 raskausviikon jälkeen aina 20 raskausviikkoon asti. Nykylainsäädännön mukaan 12 raskausviikon jälkeen sosiaalinen syy ei riitä keskeytysperusteeksi, vaan sellaiseksi kävisi esimerkiksi sikiön vakava kehityshäiriö (kuten Downin syndrooma.)

Kansalaisaloite on kerännyt nopeasti 40 000 nimeä ja vaadittavat 50 000 allekirjoitusta täyttyvät kirkkaasti ennen kansalaisaloitteen sulkeutumista. Lakialoite mennee siis heittämällä eduskunnan käsiteltäväksi.

Olen lukuisten muiden lääkärien ja terveydenhuollon ammattilaisten kanssa kriittinen lakialoitetta kohtaan. Tässä artikkelissa käyn läpi kansalaisaloitteen sisältöä ja perusteluja.

Naisen itsemääräämisoikeus vs. sikiön oikeus elämään

Aborttikysymyksessä vaikuttavat olevan vastakkain kaksi sinänsä tärkeää arvoa: naisen oikeus ruumiilliseen koskemattomuuteen ja jokaisen ihmisyksilön oikeus elämään. Myös Lääkäriliiton eettisissä ohjeissa todetaan näiden molempien arvojen olemassaolo (ks. Syntymättömän ihmisarvo ja oikeudet). Eettisessä ohjeessa todetaan:

"Se, että sikiön ihmisarvo ja oikeudet ovat filosofisesti vaikeasti määritettäviä ja juridisesti heikkoja, korostaa lääkärin eettistä velvollisuutta tukea syntymättömän oikeuksia. Sikiö ei voi itse puolustaa oikeuksiaan, mutta lääkärillä on tähän tehtäviensä vuoksi monia mahdollisuuksia."

Kiinnitin ensimmäiseksi huomiota siihen, ettei kansalaisaloitteessa puhuta lainkaan sikiön oikeuksista, vaan aborttilakia yritetään viedä suuntaan, jossa naisen itsemääräämisoikeus olisi ainoa abortissa huomioitava oikeus. Se, että lääkäri yrittäisi vaikuttaa naisen päätökseen abortin suhteen nähdään lakialoitteessa "nöyryyttävänä" ja asiana, joka "ei kunnioita raskaana olevan itsemääräämisoikeutta."

On varmasti totta, että keskustelu lääkärin kanssa ennen ensimmäistä lähetettä raskaudenkeskeytykseen voi olla nöyryyttävä. Abortti on ymmärrettävästi kuuma aihe, josta voi olla puolin ja toisin vaikeaa pitää erillään tunnepohjaista viestintää. Toisaalta yhteiskunnissa, joissa abortti on hyväksytty, aborttiprosessin ajallinen pitkäkestoisuus ja velvoite esittää perusteluja abortille ovat mielestäni asioita, jotka tukevat sikiön ihmisoikeuksia. Lääkäri voi mm. tuoda esille adoption mahdollisuuden ja ohjata naista pohtimaan myös muita vaihtoehtoja. Tällaiseen keskusteluun (toista kunnioittavassa hengessä) myös Lääkäriliiton eettinen ohje vaikuttaa ohjaavan lääkäreitä.

Lisäksi prosessin pitkäkestoisuus antaa naisille "pakollisen valmistautumisajan" aborttiin. Tämä taas parhaimmillaan estää hätiköityjä päätöksiä sellaisen kriisireaktion alkuhetkinä, jossa nainen on havainnut ei-toivotun yllätysraskauden ja järkyttynyt ymmärrettävästi tästä tiedosta. On tunnettua, että psykologisesti kriisireaktio ja siihen liittyvä tunnemyrsky heikentävät rationaalista ajattelua.

Lisäisikö lievempi aborttilaki aborttien määrää?

Kansalaisaloitteen kotisivuilla esitetään väite, että ei lisäisi. Tähän liittyen viitataan Suomen laskeviin aborttitilastoihin abortin laillistamisen jälkeen ja Gil-Lacruzin tutkimukseen vuodelta 2012 (Socio-Economic Determinants of Abortion Rates).

Voidaan kuitenkin huomauttaa, ettei Suomen laskevat aborttitilastot vastaa millään tavalla kysymykseen siitä, miten aborttilainsäädännön tiukkuus vaikuttaa tehtyjen aborttien määrään. Oikea tutkimusasetelma olisi verrata tehtyjen aborttien määrää ennen aborttilakimuutosta aikaan lakimuutoksen jälkeen, mikäli muut abortteihin vaikuttavat tekijät pysyvät yhteiskunnallisesti vakioina. Tällöin saataisiin tietoa siitä, miten itse lakimuutos vaikuttaa tehtyihin abortteihin. Ongelma tässä tutkimusasetelmassa on kuitenkin se, ettei Suomessa ole tarkkoja tilastoja tehdyistä aborteista ennen 1970 vuoden lievempää aborttilakia. Näin ollen vuonna 1970 lievennetystä aborttilaista ei ole tutkittua tietoa siitä, miten se on vaikuttanut aborttien määrään Suomessa.

Gil-Lacruzin tutkimuksessa taas tutkittiin abortteihin vaikuttavia sosio-ekonomisia tekijöitä Espanjassa 1999-2005. Tutkimuksessa esimerkiksi havaittiin, että runsas alkoholinkäyttö on yhteydessä tehtyjen aborttien määrään. Syynä on ilmeisesti se, että runsas alkoholinkäyttö johtaa seksuaaliseen riskikäyttäytymiseen, joka taas johtaa ei-toivottuihin yllätysraskauksiin ja suurempaan aborttien määrään.

Gil-Lacruzin tutkimuksessa ei kuitenkaan tutkittu varsinaisesti sitä, miten tiukka tai lievä aborttilaki vaikuttaa tehtyjen aborttien määrään. Sen sijaan tutkimuksessa todettiin, että aborttilaki on pysynyt tutkimuksen seuranta-aikana samanlaisena, eikä sen vaikutuksesta tehtyihin abortteihin saatu siksi tietoa.

Näin ollen Gil-Lacruzin tutkimuksen perusteella ei saada vastausta kysymykseen siitä, lisääkö lievempi aborttilaki tehtyjen aborttien määrää vai ei.

Mitä tutkimukset sanovat?

Tutkittaessa aborttilain vaikutusta tehtyjen aborttien määrään tulee siis verrata aikaa ennen lakimuutosta aikaan lakimuutoksen jälkeen, kun yhteyskunnalliset olot pysyvät muutoin samanlaisina. Perusteeksi ei käy esimerkiksi se, että aborttilain suhteen liberaaleissa länsimaissa tehdään suhteessa saman verran tai jopa vähemmän abortteja kuin esimerkiksi aborttilain suhteen tiukemmissa kehitysmaissa, sillä tällainen vertailu ei anna välttämättä mitään tietoa itse aborttilain vaikutuksista tehtyihin abortteihin. Tällaisen vertailun tuloksen voivat selittää paremminkin muut abortteihin vaikuttavat yhteiskunnalliset tekijät, kuten kehitysmaiden erilainen sosio-ekonominen tilanne suhteessa länsimaihin, kuin itse aborttilaki.

Aborttilain vaikutuksista tehtyjen aborttien määrään on kuitenkin olemassa myös tutkittua tietoa. Levine ja Staiger toteuttivat tällaisen tutkimuksen edellä kuvatulla tutkimusasetelmalla (Abortion Policy and Fertility Outcomes: The Eastern European Experience). Tutkimuksessa tutkittiin itäisten Euroopan maiden tehtyjä abortteja aborttilain muuttuessa tiukasta lievemmäksi. Tutkimuksessa havaittiin, että liberaalimpi aborttilaki (jossa abortin saa pyynnöstä) oli selvästi yhteydessä toteutuneiden aborttien lisääntyneeseen määrään. Tiukempi aborttilaki (jossa abortin sai kuitenkin lääketieteellisten tai sosiaalisten syiden takia) johti 25 % pienempään aborttien määrään verrattuna liberaalimman aborttilain tilanteeseen, jossa abortin sai pyynnöstä ilman perusteluja.

Myös esimerkiksi Yhdysvalloissa on todettu vastaava tilanne aborttien määrän lisääntymisen yhteydestä liberaalimpaan aborttilakiin. Yhdysvalloissa korkeimman oikeuden vuonna 1973 antama niin kutsuttu Roe vastaan Wade -päätös salli abortin koko raskauden aikana. Tämän myötä ajalla 1972-1974 aborttien määrä lisääntyi Yhdysvalloissa 13,2 abortista 19,3 aborttiin tuhatta naista kohti. Vuoteen 1980 mennessä aborttien määrä oli lisääntynyt 29,3 aborttiin tuhatta naista kohti. (ks. How the Legal status of Abortion Impacts Abortion Rates). Toisaalta on myös havaittu, että parempi syntymättömien lasten lainsuoja on yhteydessä pienempään määrään tehtyjä abortteja (ks. ed. artikkeli).

Vaikuttaa siis siltä, että tutkimusten mukaan OmaTahto2020 -kansalaisaloitteen arvio aborttien määrän vähenemisestä liberaalimman aborttilain myötä on ylioptimistinen. Mikäli liberaalimpi aborttilaki astuu Suomessa voimaan, toivon tietysti olevani väärässä. Tutkimukset viittaavat kuitenkin siihen, että liberaalimpi aborttilaki johtaa suurempaan määrään toteutuneita abortteja. Abortin helpompi ja nopeampi saatavuus lisäisi täten todennäköisesti aborttien määrää myös Suomessa.

Lopuksi

Eräs vapaata aborttilakia kannattava lääkärikollegani totesi minulle: "Sikiö on sikiö. Sikiöllä ei ole ihmisoikeuksia, eikä "ihmisarvoa." Sen äidillä on." Ymmärrän, että tästä näkökulmasta vapaa ja rajoittamaton aborttilaki on ainoa looginen johtopäätös. Ajattelen tosin, että johdonmukaisimmillaan tällainen ajattelu johtaisi siihen, että raskauden saisi keskeyttää laskettuun aikaan asti tai jopa vielä synnytyksen hetkellä, jos äiti ei jostakin syystä haluakaan lasta. Tällaisiakin tapauksia voi tulla vastaan, sillä kokemukseni mukaan säännöllisesti tulee vastaan äitejä, jotka havaitsevat raskauden vasta synnytyspolttojen käynnistyttyä. Entä jos äiti ei tällöin haluakaan lasta? Onko hänellä oikeus vedota keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja pyytää raskaudenkeskeytystä? Luulenpa, että olemme kaikki sitä mieltä, ettei ole.

Toivon, että Suomessa ei mentäisi siihen, että sikiön ihmisoikeudet ja ihmisarvo kielletään täysin. Tämä ajatus olisi täysin ristiriidassa sen yleisinhimillisen intuition kanssa, että äidin kohdussa ei ole vain merkityksetöntä solumassaa, vaan elävä, pieni ihmislapsi.

]]><![CDATA[Paluu alkuun - luterilainen kirja ehkäisystä]]>Fri, 12 Jun 2020 07:00:00 GMThttps://www.ehkaisynetiikka.com/artikkelit/paluu-alkuun-luterilainen-kirja-ehkaisysta

Luin TM Lassi Mattilan kirjan Paluu alkuun - Jumalan tahto seksuaalisuudelle Raamatun, luomisjärjestyksen ja kirkon opetusperinteen valossa. Kirjan voit lukea ilmaiseksi täällä. Paluu alkuun on nähdäkseni melko laaja, perusteellinen ja systemaattinen pyrkimys löytää vastausta seksuaalieettisiin kysymyksiin luterilaisen kontekstin (Sola Scriptura) sisällä. Suomen kielellä en tiedä toista vastaavaa luterilaisuuden piirissä tehtyä esitystä! Toisaalta kirjassa otetaan tueksi myös paljon laajahkoja otteita kirkon traditiosta. Viitteitä kirja sisältää myös runsaasti. Tässä artikkelissa en aio arvioida koko kirjaa (eikä minulla edes ole siihen kompetenssia), mutta nostan siitä esille muutamia ajatuksia sekä esitän lopuksi oman pohdinnan katolilaisena.

Mattilan kirjan perusteesi vaikuttaa olevan, että luterilaisten kirkkojen, varsinkin tunnustuksellisten sellaisten, tulisi palata opettamaan seksuaalietiikasta, kuten aiemmin luterilaisenkin kirkon historiassa on opetettu, ja kuten Mattilan mukaan myös Tunnustuskirjoissa (epäsuorasti) opetetaan. Mattila kirjoittaa, että luterilaisen kirkon opettajat Lutherista alkaen ovat esimerkiksi opettaneet, että ehkäisyn käyttö on väärin, ja se rikkoo viidettä käskyä vastaan (esim. Gerhard, s. 114). Kirja kutsuu siis tältä osin (lähinnä) luterilaisen uskon puhdistamiseen, kuten Martti Luther konsanaan hieman eri tilanteessa.

Mattila kritisoi myös luterilaisia kirkkoja siitä, ettei saarnoissa opeteta kristilliseen elämäntapaan ja pyhitykseen liittyviä asioita. Mattila kirjoittaa: "Mutta se saarna, jonka valitettavan usein kuulee monista aikamme saarnatuoleista, uhkaa vaivuttaa meidät synnin uneen. Apostolisten tervehdysten saattelemana sieltä tavallisesti kajahtaa sunnuntai toisensa perään ytimeltään sama saarna, jossa meille ylimalkaisesti kerrotaan, että olemme syntisiä, joilla ei ole lainkaan uskon hedelmiä, mutta se ei onneksi haittaa mitään, koska syntisille on olemassa turvapaikka nimeltä seurakunta, jossa he saavat olla kaikessa rauhassa juuri sellaisia syntisiä kuin he ovat." (s. 57) Tämä on kirjan pippurisimpia otteita ja polttaa varmasti hetken luterilaisen lukijan suuta. Tästä voinee joku olla myös eri mieltä.

Pelkkää pippuria Mattilan kirja ei kuitenkaan ole. Kirjan ansio on mielestäni seksuaalietiikan liittäminen Jumalan rakkauden olemukseen ja Kristuksen ristiin, joiden kautta voidaan ymmärtää avioyhteyden syvintä olemusta ja päämäärää. Mattila kirjoittaa: "Mies ja nainen voivat elää avioliitossaan Jumalan tahdon mukaisesti vain nöyrtymällä Pojassa Pojan paikalle Isän rakkauden varaan eli tulemalla lasten kaltaisiksi. Vain näin mies voi rakastaa vaimoaan niin kuin Kristus rakastaa seurakuntaa ja vaimo kunnioittaa miestänsä niin kuin seurakunta Kristusta, sillä Kristus saattoi kulkea ristin tien vain koska Hän on Isän ikuinen Poika, joka elää täydellisesti Isän rakkauden varassa." (s. 5). Kaikki lähtee siis Jeesuksesta ja Häneen samaistumisesta sekä Isän rakkaudesta!

Mattila pyrkii löytämään myös selityksen nykyiselle ehkäisymyönteiselle kulttuurille ja liittää sen valistuksen ajan jälkeisiin ideologioihin tulkiten: "Alusta lähtien valistuksen ohjelma on keskittynyt ihmisen korottamiseen Jumalan paikalle. Valistuksen keskeiset ajatukset tiivistävä lentävä lause "Sapere aude!" ("Rohkene käyttää järkeäsi!") on suunnattu erityisesti kristinuskoa ja sen Jumalaa vastaan. Vetoamalla ihmisjärjen valoon valistus kutsuu kaikkia ihmisiä irrottautumaan niistä "kahleista", joihin erityisesti kristinusko on heidät sitonut. Tässä valistuksen uskonkappaleessa kirkko ja Jumala näyttäytyvät ihmistä rajoittavina tyranneina mutta valistus tienä valoon ja kehitykseen – mutta kehitykseen mihin? Jos liike on poispäin Jumalasta ja Hänen valtansa tunnustamisesta, silloin ollaan auttamatta nostamassa luotua Luojan paikalle ja kulkemassa kohti antikristuksen temppeliä." (s. 59).

Mattilan valistuksen projektin kritiikki osuu mielestäni monessa kohden maaliinsa, mutta ehkä kritiikkiä vasten voisi korostaa, ettei järki ole Jumalan antamana lahjana uskon vastainen - päinvastoin. Kristillinen usko ei ole (ainakaan perinteisesti) sokeaa ja ristiriitaista, vaan järjellistä ja johdonmukaista - tosiasiat tunnustavaa. Toisaalta kuva tyrannimaisesta Jumalasta laupiaan Isän sijaan, voi olla myös monen aito kokemus. Tällöin jumalakuvassa voi olla ehkä korjattavaa. Ihmiselle on annettu lisäksi myös paljon vapautta suhteessa elämäänsä ja valintoihinsa. Valistuksen ongelma ei ole minusta ehkä järjen korostaminen, vaan se, ettei järkeä korosteta tarpeeksi. Ei ole nimittäin mielestäni järkevää hylätä Jumalaa tai kristikunnan yhteistä elämänkokemusta sillä perusteella, ettei se sovi valistuksen filosofian muokkaamaan maailmankuvaan.

Pyhitys katolisessa kontekstissa

Haluaisin vielä pohtia kirjan teemoja katolisesta näkökulmasta. Luterilaisessa kontekstissa ehkäisykysymystä, kuten muitakin eettisiä kysymyksiä, saatetaan katsoa usein (nyt kärjistän) kahdesta vaihtoehtoisesta näkökulmasta, jotka voivat painottua eri suhteissa. Ensimmäistä kutsuttakoon "avaran armon näkökulmaksi". Tässä tulkinnassa ihminen nähdään niin pohjiaan myöten syntisenä ja turmeltuneena, etteivät ihmisen teot tai tekemättä jättämiset vaikuta Jumalasuhteeseen. Ihmisen osa on vain juosta Jumalaa pakoon ja Jumala pelastaa kenet pelastaa ilman että ihminen voi tähän vaikuttaa mitenkään. Niinpä pelastuksen kannalta olennaista on vain luottaa armoon (joka tarkoittaa luterilaisuudessa syntien anteeksisaamista), eikä teoilla ole pelastuksen suhteen niinkään merkitystä. Julistuksessa painottuu, että olitpa kuinka syntinen tahansa, saat uskoa syntisi anteeksi, mutta pyhityksestä ja elämänmuutoksen tarpeesta ei puhuta. Niinpä armo nähdään pitkälti kuin peitteenä, joka peittää syntisen elämäntapamme, muttei vaadi muutosta. Avaran armon näkökulmassa eettiset kysymykset jäävät aina hieman ulkopuolisiksi, irrallisiksi ja toissijaisiksi. Jumalan tahtoa tulisi seurata, mutta se ei ole lopulta kovin olennaista tai - erään tulkinnan mukaan - ihmiselle edes mahdollista. Rima on ihmiselle aina liian korkea.

Toisessa näkökulmassa syntikysymykset painottuvat: Jos juot, et ole uskovainen. Jos poltat, et ole uskovainen. Jos käytät ehkäisyä, et ole uskovainen. Tätä toista näkökulmaa on mielestäni perinteisesti kannatettu pietistisissä herätysliikkeissä. Uskoa on kahdenlaista: elävää ja kuollutta. Jos usko on elävää, siis oikeaa ja aitoa, siitä seuraa välttämättä oikea elämäntapa, jota "oikeassa uskossa" oleva pyrkii noudattamaan. "Uskova ei juo, polta, ehkäise jne." Jos tämä elämäntapa ei seuraa, on johtopäätöksenä se, että usko on kuollutta. Niinpä uskonelämästä tahtoo seurata "ahdistavaa lakihenkisyyttä" ja itsensä tarkkailua, kuten monet luterilaiset - mielestäni oikein - kuvaavat.

Itselleni oli helpottavaa löytää katolinen näkökulma, jossa vanhurskautuminen on prosessi, joka on valmis vasta sitten, kun olen Jumalan armon avulla kasvanut Kristuksen kaltaisuuteen. Armo ei tarkoita vain syntien anteeksisaamista, vaan myös voimaa uuteen elämään. Armo ei ole vain laastari, joka peittää synnin aiheuttaman haavan sielussa, vaan myös rohto, joka eheyttää ja parantaa sielun, jotta se voisi tulla sellaiseksi kuin Jumala on sen luonut ja alunperin tarkoittanut - täysin pyhäksi ja täysin kykeneväksi rakastamaan ilman himoa ja itsekkyyttä. Elämän tarkoitus on tulla pyhäksi!

Niinpä usko on portti rakkauteen ja hyviin tekoihin, mutta se voi olla pelastavaa, vaikka tämä pyhittymisen prosessi olisi vasta hyvin heikkoa ja aluillaan, sillä kiirastuli vie loppuun tämän muutosprosessin. Tärkeää on rukoilla armoa ja antautua armon vaikutukselle, mutta armo ei ole niinkään peite tai vaatimus, vaan voima, joka muuttaa meitä. Toki se pyyhkii pois synnin syyllisyyden (Aamen!!), muttei tyhjenny vain tähän. Jumala ei halua vain peittää sitä, mitä todella olemme, vaan muuttaa meidät armon avulla, että olemme todella kuin Jeesus. Hän haluaa kasvattaa meitä - kuin isä - vähitellen ja kärsivällisesti, koska Hän haluaa meille hyvää. Tällaiseen lähestymistapaan eettiset kysymykset istuvat saumattomasti, sillä synti haavoittaa sielua, jonka päämääränä on parantua täysin terveeksi - täysin pyhäksi. Niinpä syntikysymykset, eivät ole epäoleellisia ja vanhurskauttamisesta irrallisia, eikä elämää leimaa ahdistus siitä, olenko elävässä uskossa, vaan armo ja luottamus. Näin ainakin itse olen kokenut.

Lopuksi

Suosittelen sinua lukemaan Mattilan kirjan. Ja jos kysymyksiä herää, kirjoittajaan voi olla yhteydessä hänen nettisivuillaan: https://www.paluualkuun.fi/

Teesit on nyt naulattu. Ei linnankirkon oveen, vaan sähköisesti internettiin. Haluan osoittaa julkisen tukeni Lassille, vaikka olenkin katolilaisena joistakin hänen kirjoituksistaan eri mieltä.

]]><![CDATA[Itselle kuoleminen, toisille eläminen]]>Mon, 10 Feb 2020 06:49:59 GMThttps://www.ehkaisynetiikka.com/artikkelit/itselle-kuoleminen-toisille-elaminen

"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua."

Olen kuunnellut isä Oskari Juurikkalan rukousmietiskelyjä ja yksi teema, joka itseäni puhuttelee on itsensä kieltäminen, kuten Jeesus yllä opettaa. Mitä on itsensä kieltäminen eli mortifikaatio, itselle kuolettuminen? Haluaisin pohtia aihetta vapaasti reflektoiden, enkä esittää mitään yhtä totuutta aiheesta. Olennaista olisi ehkä tutkia, mitä Jeesuksen sanat resonoivat omassa sisimmässä. Missä minä voisin ehkä kuolettua, jotta Jeesuksen rakkaus saisi enemmän sijaa, ja voisin kasvaa enemmän kohti Hänen kaltaisuuttaan, vähä vähältä - joka päivä?

Onko itsensä kieltäminen mahdollista?

Entisenä luterilaisena lähden vielä kauempaa liikkeelle, nimittäin kysymällä: Onko mortifikaatio mahdollista? Onko ihmisellä siinä jokin aktiivinen rooli? Vai onko kehotus seurata Jeesusta vain "lakia", jonka tarkoitus on luterilaisittain osoittaa, etten pysty siihen, ja siksi tarvitsen Vapahtajaa?

En ajattele enää, että Raamatun kehotusten pääasiallinen pointti olisi vain osoittaa ihmisen kykenemättömyys toteuttaa niitä. Sen sijaan uskon, kuten pyhä Augustinus opettaa, että Raamatun kehotukset olisivat turhia, jos niitä ei olisi mahdollista myös toteuttaa Jumalan armon avulla. Luterilaisesta näkökulmasta armon kutsuminen avuksi, heikentää ehkä sen voimaa, mutta mielestäni tässä pitää ottaa huomioon Jumalan antama toinenkin lahja, nimittäin tahdon vapaus. Armo on välttämätön liikkeelle paneva voima rakastamiseen, mutta hyvät teot syntyvät armon ja ihmisen tahdon vapauden yhteistyössä. Vapauden lahjasta seuraa siis vastuu. Armo ei liikuta ihmistä kuin sätkynukkea, sillä Jumala on antanut ihmiselle vapauden lahjan: joko rakastaa Häntä tai elää Hänestä erossa. Jumala ei pakota ketään rakkauteen, sillä todellinen rakkaus on aina vapaaehtoista. Jumala kunnioittaa vapauttamme.

Jeesus, mitä haluat minusta?

Uskon, että Jeesus antaa meille voimaa rakastaa, mutta toivoo, että käytämme Hänen antamiaan lahjoja, armoa ja vapautta oikein. Saamme nojata armoon ja muistaa, että kaikki mitä meillä on, on lahjaa Jumalalta - myös vapautemme, joko seurata Jeesusta tai kulkea Hänestä poispäin. Niinpä, emme voi syyttää armoa laiminlyönneistämme tai rakkaudettomuudestamme, vaan omaa vapauttamme, jota olemme käyttäneet väärin.

Olin aiemmin lukkiutunut ajatukseen, että tahtoni on niin sidottu ja heikko, etten koskaan pysty, jaksa tai kykene. Tätä hoin itselleni, koska uskoin sen olevan kaikki, mitä minulta odotettiin Jumalan edessä. Mutta olin lukkiutunut myös laiskuuteen ja passiivisuuteen, sillä päättelin: niinpä minun ei tarvitsekaan. Olin luopunut vapaudestani ja vastuustani, vaikka Jumala oli antanut minulle nekin lahjat. Halusin uskoa olevani sätkynukke, koska uskoin, että tällöin kaikki jäi yksin Jumalan varaan.

Mutta Raamatun kehotukset ja opetukset viimeisestä tuomiosta rakkauden tekojen mukaan eivät antaneet minulle rauhaa. En lopulta voinut uskoa, ettei meillä olisi vastuuta teoistamme tai ettei teoillamme olisi väliä pelastumisen kannalta. Sen sijaan uskon, ettei armo ole pakottavaa. Jeesuksella on odotuksia sen suhteen, miten käytämme aikamme, kohtelemme läheisiämme ja pyrimme osoittamaan heille rakkautta. Emmekä voi sulkea tätä kaikkea ikään kuin epäoleellisena asiana pelastuksen kysymyksen ulkopuolelle. Armo ei ulkoista ihmisen vastuuta, vaan ihmisellä on Jeesuksen seuraamisessa aktiivinen rooli. Kun tajusin tämän ja luovuin "predestinaation lukosta", elämääni puhkesi uudet värit ja merkitys.

Jeesus, mitä haluat ruumiiltani?

"Mutta ruumis ei ole siveettömyyttä vaan Herraa varten, ja Herra on ruumiinkin valtias."

"Kavahtakaa siveettömyyttä! Jokaisen teistä on opittava pitämään ruumiinsa pyhänä ja kunniassa. Älkää antako sitä himon ja kiihkon valtaan, niin kuin tekevät pakanat, jotka eivät tunne Jumalaa... Jumala ei näet ole kutsunut meitä elämään synnillistä, vaan pyhää elämää."

Ajattelen, että kristinuskossa ruumis on hyvin tärkeä. Ruumiillisuus on hyvin tärkeää. Sillä mitä teemme ruumiillamme, on suuri merkitys sielullemme. Uskon, että Jumala ei halua meiltä vain jotakin henkistä tai tiedollista osa-aluettamme, vaan meidät kokonaan. Sielumme ja ruumiimme. Yhä enemmän. Joka hetki.

Jeesus, mitä haluat seksuaalisuudeltani?

Niinpä seksuaalisuuskaan ei ole jokin ihmisen "oma" osa-alue, joka ei kuulu kenellekään muulle kuin hänelle itselleen ja ehkä vähän hänen puolisolleen. Varsinkin kristityn seksuaalisuus kuuluu Jumalalle. Se ei palvele ensisijassa omaa nautintoa tai tarpeita, vaan Jumalaa ja pyhitystä, kuten koko ruumiimme. Jos kysyn Jeesukselta, mitä haluat minusta, kun olet luonut minut seksuaaliseksi olennoksi, on vastaus pyhyyttä.

Jeesus opetti meille tien, jota voimme seurata kohti pyhyyttä. Hän itse on se tie. Itselle kuoleminen ei ole jotakin kielteistä ja ryppyotsaista elämänvastaisuutta, vaan päinvastoin. Jos voimme oppia valitsemaan Jumalan jokaisella elämämme osa-alueella, voimme olla todella vapaita siitä, mikä todella haavoittaa yhteyttämme Jumalaan ja lähimmäisiimme, sekä tekee meidät onnettomiksi. Toisin sanoen vapaita synnin orjuudesta.

Synnissä ei ole mitään erityisen tavoiteltavaa. Kuka tahansa voi viiltää itseensä haavan tai potkaista seinää ja todeta, että se satuttaa meitä. Kuka tahansa voi antautua siveettömyyteen ja todeta, että sielumme ei löydä siitä rauhaa, vaan kipeän haavan tai murtuneen varpaan. Olemme luodut jotakin parempaa varten. Olemme luodut Jumalaa ja pyhyyttä varten.

Pyhyys seksuaalisuudessa

Voimme tuntea pyhyyden tien ainakin kolmen asian kautta. Ensiksi omatuntomme kaipaa pyhyyttä jo ihmisyytemme puolesta, koska se kaipaa Jumalan yhteyteen. Emme löydä lepoa pinnallisuudesta ja hekumasta. Vetäytyminen pornolehden ja vessapaperin kanssa pimeään huoneeseen, jättää sydämemme rauhattomaksi ja tekee ruumiistamme arvottoman. Tämän kokemiseen ei tarvita edes Raamattua tai uskoa Jumalaan.

Omatuntomme ei ole kuitenkaan erehtymätön. Voimme erehtyä oikean ja väärän kysymyksissä pahastikin. Siksi tarvitsemme jonkin itsemme ulkopuolisen normin. Tarvitsemme kirkon. Miksi en sano "yksin Raamattu riittää totuuden tuntemiseksi." Siksi, että Jeesus jätti kirkolleen opettajat luvaten: joka kuulee teitä, kuulee minua. Voimme käytännössä myös havaita, ettei yksin Raamattu riitä näyttämään oikeaa suuntaa moraalisissa kysymyksissä, koska monet vilpittömät kristityt löytävät Raamatusta kukin oikeutuksen omille teilleen, jotka ovat ristiriidassa keskenään ja johtavat moniin vastakkaisiin suuntiin. En itse jaksa epäillä ihmisten vilpittömyyttä, mutta en enää usko heidän "yksin Raamattu" -metodiinsa oikean vastauksen etsinnässä tai omaan subjektiiviseen erehtymättömyyteensä tuntea tämä tie yksin Raamatun avulla ilman kirkkoa.

Siksi kirkon opetusviran kautta voimme tuntea tien myös niissä kysymyksissä, joita Raamattu ei suoranaisesti käsittele. Voimme tuntea tien esimerkiksi keinotekoisen ehkäisyn, hedelmöityshoitojen ja sukupuolen vaihdoshoitojen suhteen. Enkä tarkoita vain tiedollista tietämistä, vaan sydämen yhtymistä siihen, josta se vakuuttuu ja jonka pyhyyden ja arvon sen alkaa tuntea, kun Pyhä Henki saa sitä kirkon kautta valaista.

Kolmanneksi voimme tuntea pyhyyden tien pyhän eukaristian sakramentin ja Kristuksen ruumiillisen läsnäolon kautta. Jos annamme tämän valloittaa sydämemme, voimme huomata kuinka suuri apu siitä on pyhitykseemme. Viikoistamme voi tulla pyhän eukaristian ikävoimistä sekä arvollista ja harrasta valmistautumista siihen mm. kilvoituksen, ripin ja omantunnon tutkiskelun kautta. Kristuksen kaikkein pyhimmän uhrin kokeminen eukaristiassa ja siihen liittyminen voivat antaa merkityksen jokaiselle valinnallemme ja teoillemme, jotta liittyessämme Kristukseen eukaristiassa uhrimme olisi puhdas.

]]><![CDATA[Lapsia koeputkessa]]>Tue, 21 Jan 2020 07:05:25 GMThttps://www.ehkaisynetiikka.com/artikkelit/lapsia-koeputkessa

Koeputkihedelmöityshoitoihin (IVF-hoidot) liittyy monia eettisiä ongelmia, joista kyseisiä hoitoja harkitsevan olisi hyvä tietää. Yritän tässä artikkelissani tiivistää ongelmia lyhyesti. En halua tällä kirjoituksellani olla tuomitsemassa niitä pareja, jotka ovat päätyneet IVF-hoitoihin. Sen sijaan voimme etsiä yhdessä tietä eteenpäin.

Mitä ovat koeputkihedelmöityshoidot?

Aloitan kuvitteellisella esimerkillä, joka voisi olla aito. Matti ja Maija olivat halunneet lasta muutaman vuoden ajan, mutta Maija ei ollut kuitenkaan tullut raskaaksi. Lopulta he päättivät hakea apua ongelmaansa ja he hakeutuivat lapsettomuustutkimuksiin. Tutkimusten lopputulemana lääkäri suositteli koeputkihedelmöityshoitoa, jotta Matti ja Maija voisivat saada oman biologisen lapsen.

Koeputkihedelmöityshoidot alkoivat Maijan munasarjojen stimuloimisella gonadotropiinin avulla, jotta ne vapauttaisivat mahdollisimman useita munasoluja (ns. superovulaatio). Vapautuneet munasolut kerättiin emättimen kautta punktion avulla. Tässä tapauksessa Maijalta onnistuttiin keräämään 15 munasolua. Seuraavaksi Matilta kerättiin spermaa masturbaation kautta ja tästä spermanäytteestä erotettiin siittiösoluja hedelmöitystä varten.

Uuden ihmiselämän syntymisen ihme tapahtui petrimaljalla, kun kerätyt munasolut hedelmöitettiin kerätyillä siittiösoluilla. Matin ja Maijan tapauksessa petrimaljalla syntyi 15 elävää ihmisalkiota. Alkioita ja heidän jakautumistaan seurattiin muutaman päivän ajan laboratoriossa. Tässä tapauksessa 10 alkiota havaittiin viallisiksi ja heillä oli erilaisia vakavia kehityshäiriöitä. Heidän ennusteensa oli heikko, eikä heillä ollut oikein mahdollisuutta kehittyä aikuisiksi. Niinpä heidät hävitettiin viallisina.

Viisi alkiota vaikuttivat terveiltä, joita voitaisiin siirtää kohtuun. Niinpä neljä alkiota pakastettiin ja yksi alkio siirrettiin kohtuonteloon raskauden toivossa. Hänen selvitymismahdollisuutensa ovat noin 1/3 eli 33 %. Toisin sanoen noin joka kolmas siirretty alkio, johtaa synnytykseen noin 9 kk myöhemmin. Loput menehtyvät jo alkiovaiheessa tai sikiöinä vähän myöhemmin. Entä ne neljä pakastettua alkiota? He jäävät odottamaan kohtaloaan, joka voi olla esimerkiksi siirtoyritys oman biologisen äidin kohtuun tai adoptio jollekin toiselle perheelle, joka ei voi saada omia lapsia. Tällaisia perheitä ovat esimerkiksi ns. sateenkaariperheet.

Koeputkilapset

Koeputkilapset ovat niitä muutaman solun lapsia, jotka syntyvät koeputkihedelmöityksen seurauksena petrimaljalla. Suurinta osaa koeputkilapsista ei siirretä koskaan kohtuun alkionkiinnittymisen (implantaatio) ja raskauden toivossa, vaan suurin osa koeputkilapsista joko tuhotaan tai pakastetaan. Osaa voidaan käyttää myös erilaisissa tutkimuksissa.

Koeputkilapsi on lääketieteellisesti elävä ihmissukuun kuuluva yksilö eli ihmispersoona, tosin hyvin pieni ja hento sellainen, mutta kuitenkin ainutlaatuinen. Hänen elämällään on absoluuttinen arvo, koska hän on ihminen.

Katolinen vastaus

Katolisen kirkon katekismus opettaa hedelmöityshoitoihin liittyen:

"Akti, johon lapsen olemassaolo perustuu, ei olekaan enää akti, jossa kaksi persoonaa antaa itsensä toisilleen, vaan silloin ”alkion elämä ja identiteetti jätetään lääkärien ja biologien valtaan ja tekniikan ylivalta pääsee hallitsemaan ihmispersoonan alkuperää ja kohtaloa. Tällainen hallitsemissuhde on itsessään ristiriidassa sen arvokkuuden ja tasavertaisuuden kanssa, jonka tulee olla vanhemmille ja lapsille yhteistä.” (KKK, s. 572)

"Lapsi ei ole mikään vanhemmille kuuluva oikeus vaan lahja. ”Avioliiton parhain lahja” on siis ihmispersoona. Lasta ei saa käsittää omaisuudeksi, mihin johtaisi väitetty ”oikeus lapseen”. Tällä alueella on ainoastaan lapsella varsinaisia oikeuksia: ”oikeus olla vanhempiensa aviollisen rakkauden erityisen aktin hedelmä ja oikeus tulla kunnioitetuksi persoonana sikiämisensä hetkestä alkaen”." (KKK, s. 572)

Mikä ratkaisuksi?

Halu saada lapsi tai lapsia on varmasti luonteeltaan hyvä, sillä Jumala kehottaa aviopareja lisääntymään. Mielestäni myös koeputkihedelmöityshoitoihin lähteneitä pareja voidaan sympatisoida tämän positiivisen lapsitoiveen takia, vaikka into onkin ehkä johtanut heidät katolisen moraalin kannalta ylilyöntiin, joka on kääntynyt heidän avioliittoansa sekä jälkeläistensä arvoa vastaan. Koeputkihedelmöityshoitojen seurauksena ei synny vain yhtä lasta, vaan useita lapsia, joista suuren osan elämä päättyy tämän hoidon seurauksena, mikä polkee ihmisarvoa. Tämä on järkyttävää, mutta mielestäni toivoa antaa se, että menehtyneiden lasten puolesta voi rukoilla päivittäin. Rukous kunnioittaa jokaisen hedelmöityksessä syntyneen lapsen elämän lahjaa, eikä jätä heitä yksin.

Jos muistamme, että lapsi on lahja, eikä oikeutemme, voimme kanavoida halun hoitaa lasta ja uhrata aikaa hänelle myös esimerkiksi adoption kautta. Moni ryhtyy myös sijaiskodiksi, jotta voisi hoitaa jo syntyneitä lapsia, jos omia ei syystä taikka toisesta ilmaannu.

Photo by Guduru Ajay bhargav from Pexels

]]><![CDATA[Vuosi julkaisusta...]]>Tue, 31 Dec 2019 08:00:00 GMThttps://www.ehkaisynetiikka.com/artikkelit/vuosi-julkaisusta

Julkaisin vuosi sitten nämä nettisivut ja kirjan ehkäisystä. Haluaisinkin nyt katsoa hieman taaksepäin ja pysähtyä pohtimaan, mitä kuluneen vuoden aikana on tapahtunut. Samalla haluaisin rohkaista Sinua tulemaan mukaan tähän projektiin ottamalla minuun yhteyttä, mikäli koet ne teemat tärkeiksi, joista olen kirjoittanut. Voisimme esimerkiksi julkaista sivuillani joitakin teologisia/ lääketieteellisiä vieraskynä-blogeja tai pohtia, miten edistää ihmiselämän kunnioittamista hedelmöittymisestä alkaen. Pyydän myös, että muistaisit minua ja tätä projektia rukouksin.

Mitä siis ehkäisyn etiikka -projektista on seurannut?

Ehkäisyn etiikka -projekti alkoi oikeastaan jo vuonna 2017, kun eräs myöhemmin minulle läheiseksi tullut ystäväni esitti kysymyksiä ehkäisystä, ja siitä miten luterilaisuudessa suhtaudutaan ehkäisyn käyttämiseen (olin itse silloin vielä luterilainen). Tämä kysymys tuntui minusta hyvin kiinnostavalta ja havaitsin melko nopeasti, millainen tabu aihe oli kristillisissä piireissä. Niinpä lähdin tutkimaan, mitä ehkäisystä oli kirjoitettu ja luin alkuun muutaman kirjan aiheesta (esim. tämä, tämä ja tämä). Yritin perehtyä mahdollisimman erilaisiin kirjoituksiin ja argumentteihin.

Melko pian aloin ajatella, että aihe olisi tärkeää nostaa keskusteluun ja ehkäisystä pitäisi kirjoittaa lisää suomeksi. En muistanut, että ehkäisyä olisi käsitelty lainkaan esimerkiksi rippikoulussa, enkä oikeastaan muistanut kuulleeni aiheesta yhtään opetusta seurakunnissa tai hengellisissä tilaisuuksissa, joissa olin käynyt. Tämä oli hätkähdyttävää! Melko pian törmäsin myös katoliseen kirjallisuuteen aiheesta (esim. tämä) ja huomasin, että katolisessa maailmassa avioliitto-, perhe- ja seksuaalietiikka oli sangen selkeää ja siitä opetettiin johdonmukaisesti ja kauniisti. Luin myös paavi Paavali VI:n kiertokirjeen Humanae vitae sekä muita katolisia paimenkirjeitä (esim. tämä).

Vuoden 2018 aikana aloin valmistella kirjaa ehkäisystä lähinnä lääketieteen ja elämän alun näkökulmasta. Perehdyin lääketieteellisiin julkaisuihin ehkäisymenetelmien vaikutusmekanismeista kirjallisuuden ja tutkimusten kautta. Tutustuin myös pro-life järjestöjen kannanottoihin aiheesta (esim. tämä ja tämä). Ajattelin, että elämän alun etiikka olisi hyvä lähestymiskulma aiheeseen (vaikkakaan ei mitenkään ainoa tai edes paras mahdollinen), sillä ihmiselämän suojelu on läheinen teema varsinkin monille kristityille.

Vuoden 2018 lopulla julkaisin projektini nettisivujen ja pdf-kirjan muodossa, sillä ajattelin, että tämä olisi nopeampi ja helpompi tapa saada kirja mahdollisimman monen saataville verrattuna esimerkiksi omakustanteeseen.

Vuosi 2019 alkoi kiinnostavasti, kun kollegani jakoi julkaisuni Lääkärit facebook-palstalle, jossa on jäsenenä 10000 lääkäriä eli noin puolet Suomen lääkäreistä. Liityin itse ryhmään vähän myöhemmin ja huomasin, että postaus oli kerännyt useita satoja kommentteja. Kävimme noin viikon aikana mielenkiintoisen keskustelun ehkäisyn etiikasta kymmenien kollegoideni kanssa. Kommentteja taisi olla parhaimmillaan yli tuhat, mutta osa kommenteista poistettiin. Keskustelusta oli kuitenkin paljon hyötyä itselleni ja olen siitä kiitollinen. Kyseinen keskustelu taisi olla myös vuoden 2019 laajin keskustelu Lääkärit-ryhmässä!

Lisäksi Suomen suurin kristillinen blogi Hulluinhuonelainen mainitsi kirjastani lukuvinkillä. Blogi toimi(i) keskustelunherättäjänä/ -alustana vanhoillislestadiolaisuuden sisällä, muttei edusta virallisesti vanhoillislestadiolaisuutta tai sen kattojärjestöä. Ehkä tästä johtuen ehkäisyaiheinen blogi keräsi mukavasti näyttöjä (n. 14 700 eli toiseksi eniten koko blogin historiassa!) sekä valtavasti keskustelua, jota suosittelen vilkaisemaan.

Kuluneen vuoden aikana olen jatkanut aiheesta kirjoittamista, sillä ehkäisyn etiikasta muotoutui kirjan lisäksi projekti. Erityisesti artikkeli Vastaus Anssi Simojoen artikkeliin: Lisääntykää ja täyttäkää maa keräsi paljon kommentointia facebookissa. Kirjoituksen taustaksi mainittakoon, että ennen katoliseen kirkkoon liittämistä kuuluin itse noin 13 vuotta Lähetyshiippakuntaan (lyh. LHPK, ent. Luthersäätiö) ja yritin siksi haastaa LHPK:n kunnioitetun teologin ajattelua, joka oli julkaistu LHPK:n vuoden 2018 vuosikirjassa. Leikkimielistä debattia ei kuitenkaan syntynyt, sillä vastapuoli vetosi kiireisiin.

Kesällä Hapatusta-tiimi oli minuun yhteydessä ja minulta pyydettiin ilokseni ehkäisyaiheista blogia Hapatukseen. Kirjoitin blogini lääketieteen taustalla olevista erilaisista maailmankuvista, jotka vaikuttavat siihen, miten näyttöön perustuvaa (ns. evidence-based) tiedettä tulkitaan. Naturalistisen maailmankuvan sisällä elämän suojelu sikiämisestä alkaen ei vaikuta välttämättä kovin mielekkäältä, kun taas jumalauskon sisällä elämän koskemattomuuden vaalimiselle on mielekkäämpi pohja, sillä tässä maailmankuvassa ihmisellä on tämän näkyvän todellisuuden ylittävä vastuu teoistaan. Pointtini oli, ettei naturalistinen maailmankuva ole ainoa tulkintavaihtoehto lääketieteelle, vaikka sillä vaikuttaakin olevan ainakin Suomen yliopistoissa melko vahva asema.

Myös kristillisessä mediassa kirjoitettiin vuoden 2019 aikana ehkäisystä ja minua haastateltiin Uuden Tien lehtijuttuun aiheesta. Kävin mielenkiintoisen keskustelun toimittaja Karoliina Rauhio-Pokan kanssa, josta vain murto-osa päätyi pieneen osuuteeni jutussa. Lisäksi teeman ympärillä on käynnistynyt ilahduttavasti muutakin liikehdintää. Eräs luterilainen teologiystäväni julkaisi alkuvuodesta kirjan seksuaalietiikasta täällä ja eräs luterilainen lääkärikollegani on aloittelemassa omaa blogiaan täällä, jossa kirjoitukset lähtevät liikkeelle perhesuunnittelun etiikasta. Ehkäpä jatkossa julkaisen joitakin pohdintoja näihin kirjoituksiin liittyen. Pyydän joka tapauksessa, että rukoilisit myös ystävieni projektien puolesta.

Olen lisäksi iloinnut niistä yhteydenotoista, joita olen saanut nettisivujeni kautta ulkomaita myöten. Ehkäisyn etiikka -projekti on synnyttänyt myös ystävyyssuhteita, joista kiitän Jumalaa. Toivon, että olisin voinut olla rohkaisemassa suurperheellisiä arvokkaassa kutsumuksessaan Jeesuksen tiellä, samalla kun yhteiskunnassammekin on alettu ihmettelemään, miksi lapsia syntyy aina vain vähemmän (ks. esim. tämä, tämä ja tämä).

Tavoitteeni ei ole moralisoida niitä, jotka käyttävät keinotekoista ehkäisyä, sillä en usko sen auttavan ketään. Tavoitteeni ei ole myöskään sanoa, että osaisin tulkita itse etiikkaa tai Raamattua paremmin kuin joku muu. Sen sijaan tavoitteeni on synnyttää keskusteluja ja sisäisiä pohdintoja. Haluaisin auttaa kristittyjä sisariani ja veljiäni kohti katolista totuutta seksuaalisuudesta, mutta siinä roolini voi olla korkeintaan vain kyseenalaistamassa joitakin rationaalisia esteitä, joita meillä voi olla totuuden näkemiselle. Enkä lisäksi luota arvostelukykyni erehtymättömyyteen, vaan katolisen kirkon opetusvirkaan, sillä olen vakuuttunut, että Jumala johtaa katolista kirkkoa niin, ettei tie taivaaseen suhteellistu.

Lopuksi vielä pieni mainos tulevasta. 31.3. olen mukana STI:n (Suomen teologinen instituutti) järjestämässä paneelissa Lapset ovat Herran lahja. Tämä paneeli videoidaan ja se tulee katsottavaksi Youtubeen. Paikan päälle kannattaa kuitenkin tulla, sillä paneelin jälkeen on mahdollista esittää kysymyksiä, sekä keskustella kasvotusten. Tervetuloa siis mukaan!

Jos sinulla on herännyt kysymyksiä, olethan rohkeasti yhteydessä!

Hyvää Joulua ja Uutta vuotta 2020!

Saakoon Kristus syntyä sydämissämme ja perheissämme!

]]><![CDATA[HPV-rokote - tie kohti turvallista seksuaalisuutta?]]>Wed, 11 Dec 2019 07:24:34 GMThttps://www.ehkaisynetiikka.com/artikkelit/hpv-rokote-kohti-turvallista-seksuaalisuutta

Suomen rokotusohjelmaan tuli vuonna 2013 rokote tytöille HPV:n aiheuttamia infektioita ja näihin infektioihin yhteydessä olevia syöpiä (pääasiassa kohdunkaulan syöpää) vastaan. Lisäksi tänä syksynä aloitettiin kansallinen rokotusohjelma 5-luokkalaisille tytöille. Rokote on tulossa THL:n suosittamana myös pojille, aikaisintaan syksyllä 2020.

Mikä on HPV-rokote?

HPV eli ihmisen papilloomavirus on yleinen virus, joka tarttuu pääasiassa (yli 95 %:sti) seksikontakteissa (1)(2). Kondomi ei suojaa tartunnalta, sillä tarttumiseen voi riittää pitkäkestoinen intiimi ihokontakti. HPV voi lisäksi tarttua myös synnytyksessä. On myös mahdollista, että HPV tarttuu muuta kautta, esimerkiksi leikkikalujen, vuodevaatteiden tai muun kanssakäymisen välityksellä. Tämä on kuitenkin harvinaista (3)(4).

HPV aiheuttaa erilaisia iho- ja limakalvotulehduksia. Esimerkiksi syylät ovat HPV-infektioiden aiheuttamia. Erilaisia HPV-tyyppejä on yli 180. Osa HPV-tyypeistä voi aiheuttaa pitkäkestoisen infektion limakalvolle kuten kohdunkaulaan tai nielun alueelle, ja tämä on yhteydessä syövän kehittymiseen. Yksistään HPV-infektio ei kuitenkaan riitä syövän kehittymiseen, vaan tarvitaan myös muita riskitekijöitä, kuten tupakointi tai alkoholin käyttö. Tietyt suuren riskin HPV-tyypit ovat kuitenkin merkittävä riskitekijä erilaisten syöpien kehittymisen taustalla.

HPV-rokotteella pyritään siis estämään HPV-infektion tarttuminen ja pitkäkestoisen infektion syntyminen. Rokotteen kautta elimistö kehittää vasta-aineita virusta vastaan, ja näin elimistön puolustusjärjestelmä saa merkittävän lisäedun puolustautuessaan virusta vastaan, jos se siihen törmää. Rokotteen antama suoja ei ole kuitenkaan täydellinen. Lisäksi rokote ei suojaa jo kehittynyttä infektiota vastaan, eikä rokote anna suojaa kaikilta eri HPV-tyypeiltä.

THL:n mukaan HPV-rokotteen aiheuttamat haitat ovat tavanomaisia rokotehaittoja, kuten pistokohdan kipu, lämpöily, nivelsäryt tai pyörtyminen. Vakavat haitat, kuten anafylaktinen reaktio, ovat THL:n mukaan harvinaisia. Lisäksi HPV-rokotteen yhteyttä autoimmuunisairauksiin on spekuloitu.

Onko rokote ratkaisu?

THL:n raportin mukaan HPV-rokote sisältää suhteellisen vähän haittoja ja sillä pystytään estämään syöpää, jonka leviäminen liittyy pääasiassa vapaaseen seksuaalikäyttäytymiseen. Tilastollisesti tämä vaikuttaa eniten naisten kohdunkaulan syöpään, mutta hieman myös muihin syöpiin, kuten suuontelon, nielun ja kurkunpään syöpiin (5). Kaikkien näiden syöpien synnyssä HPV:n merkitys ei ole välttämättä niin selkeä. Lisäksi poikien rokottaminen vähentää ns. laumavaikutuksen ja rokotekattavuuden kautta myös tyttöjen kohdunkaulan syövän riskiä. Miten paljon rokotteesta on hyötyä varsinaisesti pojille itselleen, on toinen kysymys. Tämä on myös eettinen kysymys, sillä hoidon perusteita arvioitaessa, tulisi hoidosta olla hyötyä ennen kaikkea rokotettavalle itselleen, sillä mahdolliset haitat tulevat kuitenkin aina hänelle itselleen.

Lääketieteen ja kirurgian tohtorin, naistentautien ja synnytysten erikoislääkärin ja gynekologisen syöpätautiopin dosentin Ervo Vesterisen mukaan täydellinen selibaatti olisi kuitenkin varmin tapa välttyä HPV-tartunnalta (6). Ja jos seksiä harrastaa, turvallisia olisivat Vesterisen mukaan vain ne kumppanit, jotka eivät ole olleet seksikontakteissa muiden kanssa.

Onko HPV-rokote epäluottamuksen osoitus nuoria kohtaan?

Sukupuolitaudit, HPV-infektio ja sen liitännäissairaudet mukaan lukien, ovat ensisijaisesti seurausta seksuaalisesta vapautumisesta, mikä kasvoi maailmanlaajaksi ongelmaksi erityisesti 60-luvun seksuaalivallankumouksen myötä. HPV-rokote ei siksi ole mielestäni tämän ongelmien alkusyyn hoitamista, vaan seksuaalisesta vapautumisesta johtuvien seurausten vaimentamista. Toki tämäkin työ on tärkeää. On silti eettisen pohdinnan arvoista, millaisessa yhteiskunnassa elämme, jos jo 5-luokkalaiset tytöt (ja kohta pojat) pitää rokottaa seksitauteja vastaan. Eikö meillä ole muuta vaihtoehtoa?

Näyttää siltä, että perinteiset kristilliset seksuaalieettiset arvot ovat pitkälti kadonneet yhteiskunnastamme ja jopa kristittyjen keskuudesta. Oletamme jo valmiiksi, ettei kukaan odota seksin aloittamista avioliittoon yhdelle ainoalle elinikäiselle kumppanille. Oletamme jo valmiiksi, että seksuaalinen pidättäytyminen on mahdotonta, ja käytämme yhteiskunnassamme huomattavia varoja seksuaalisen vapauden aiheuttaman tulipalon sammuttamiseen ilman että pohdimme, miksi täällä palaa? Oletamme jo valmiiksi nuorista, kuten eräs kollegani totesi, että "ne panee joka tapauksessa".

Siksi kouluterveydenhoitajan vastaanottotila pursuaa ehkäisymainoksia tienä "turvalliseen ja vastuulliseen seksielämään." Siksi rokotamme nuoret seksitauteja vastaan. Siksi tarjoamme ilmaista ehkäisyä jne.

Koen, että taustalla on suuri epäluottamus nuoria kohtaan. Näemme nuoret - anteeksi provosoiva ilmaisu - kuin eläiminä, jotka eivät voi olla tyydyttämättä seksuaalista viettiään. Sen sijaan, että astuisimme heidän rinnalleen opettamaan heille vastuullista seksuaalietiikkaa, vastakkaisen sukupuolen kunnioittamista kokonaisena persoonana ja oman itsekkyyden hallitsemista, me tarjoamme nuorille helppoja keinoja elää "turvallisesti" seksuaalisessa moraalittomuudessa. Lisäksi tarjoamamme hoito ei ole totta: hormonipillerit eivät oikeasti suojaa teiniraskauksilta ja aborteilta, eivätkä kondomit ja rokottaminen suojaa sukupuolitaudeilta. Sen sijaan nämä hoidot ovat pahimmillaan bensaa vapaan seksuaalisuuden tulimereen ja ongelmat paisuvat.

Mutta luottamus on kuitenkin ihmissuhteiden rakentumisen perusta. Jos emme luota nuoriin, etäisyytemme heihin kasvaa.

Mikä ratkaisuksi?

Ajattelen, että ratkaisu ongelmien alkusyyhyn ei löydy HPV-rokotteesta, sillä ongelma on ennen kaikkea ideologinen. Voisimme myös miettiä, ottaisimmeko itse HPV-rokotteen, jos meillä ei vielä ole vaarallista HPV-tyyppiä elimistössämme? Mitä ajattelisimme, jos esimerkiksi terveydenhoitaja markkinoisi meille rokotetta seuraavasti: "Sinun kannattaa ottaa rokote, sillä 50 % avioliitoista päättyy eroon ja pettäminen on yleistä. Voit saada taudin keneltä tahansa tulevaisuuden kumppaniltasi ja myös levittää sitä tuleville seksikumppaneillesi. Ole siis vastuullinen ja ota rokote."

Aion suositella, sekä isänä että lääkärinä, omille lapsilleni, en ainoastaan hyvää rokotetta välttää vaarallista HPV-infektiota, vaan lääketieteellisesti parasta tapaa onnelliseen ja terveeseen elämään: itsensä säästämistä yhdelle ainoalle elinikäiselle kumppanille ja vapaista seksisuhteista pidättäytymistä.

----------------------------
(1) Ervo Vesterinen, Papa-kokeen kertomaa, Edita, 2004, s. 68.
(2) Tulisiko poikien HPV-rokotusten olla osana kansallista rokotusohjelmaa? Työryhmän loppuraportti, linkki, s. 8-9.
(3) Ervo Vesterinen, Papa-kokeen kertomaa, Edita, 2004, s. 68.
(4) Possible non-sexual modes of transmission of human papilloma virus, Sasidharanpillai S. ym. 6. Feb 2017, The Journal of Obstetrics and Gynaecology Research, linkki.
(5) Tulisiko poikien HPV-rokotusten olla osana kansallista rokotusohjelmaa? Työryhmän loppuraportti, linkki, s. 66.
(6) Ervo Vesterinen, Papa-kokeen kertomaa, Edita, 2004, s. 144.

]]><![CDATA[Avioliiton ykseys ja purkamattomuus]]>Sun, 01 Dec 2019 08:00:00 GMThttps://www.ehkaisynetiikka.com/artikkelit/avioliiton-ykseys-ja-purkamattomuus

Pietarinaukio: 5.9.1979, luento 1, s. 7-8, paavi Johannes Paavali II. Referoiden.

Perhe on ollut alusta asti ihmiselämän ja kristinuskon fundamentti. Johannes Paavali II (JP II) kiinnittää Jeesuksen opetuksissa huomiota siihen, että puhuessaan perheestä ja avioliitosta Jeesus viittasi usein alkuun. Paavi esittääkin kysymyksen: Mitä alku tarkoittaa? Mihin alkuun Jeesus viittaa?

Jeesus puhui usein fariseusten kanssa. Kerran he esittivät hänelle kysymyksen avioliiton purkamattomuudesta:

Ja fariseuksia tuli hänen luoksensa, ja he kiusasivat häntä sanoen: "Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi' ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'? Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." He sanoivat hänelle: "Miksi sitten Mooses käski antaa erokirjan ja hyljätä hänet?" Hän sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut. (Matt. 19:3-8)

JP II huomaa, ettei Jeesus vastannut samalla tasolla kuin häneltä kysyttiin. Hän vältti juridis-kasuistisen vastakkainasettelun. Sen sijaan Jeesus viittasi kahdesti alkuun.

Jeesus palasi Genesiksen luomiskertomukseen alkuna. Hän lainasi Genesistä ensin lyhennettynä. Alkuperäinen jae kuuluu: "Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät." (1. Moos. 1:27). Sen jälkeen Jeesus lainasi Genesistä lähes identtisesti: "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi." (1. Moos. 2:24). JP II tähdentää, että lainaamalla Genesistä lähes identtisesti, Jeesus antoi tälle jakeelle jopa entistä normatiivisemman merkityksen.

Ja Jeesus meni vielä pidemmälle. Hän lisäsi: "Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako." (Matt. 19:6). JP II nostaa esille, että ratkaiseva kohta Jeesuksen sanoissa on "älköön ihminen erottako." Jeesus siis opettaa, että Genesiksen avioliitto-opetuksessa perustavanlaatuista on juuri avioliiton ykseyden purkamattomuus.

Jeesus vahvisti näin Jumalan alussa asettaman ikuisen lain. Hän tukeutui Lainantajaan viemällä kuulijansa alkuun. Tämä on JP II:n mukaan myös meidän tehtävämme tänään. Alku ei ole muuttunut vähemmän tärkeäksi. Se on yhä voimassa.

OMA POHDINTA:

Avioerotilastot kohoavat Suomessa ja länsimaissa. Myös kristittyjen avioliittoja päätyy eroon. Tämä on surullinen ja yhteiskunnan hyvinvointia rikkova asia. Seuraukset tulevat myös niiden lasten kannettaviksi, jotka elävät avioerojen mukanaan tuomassa rikkinäisyydessä (Artikkeli: Lapsi ei unohda vanhempiensa eroa). Jeesuksen opetuksille avioliiton purkamattomuudesta, lähimmäisen rakastamisesta ja itsensä kieltämisestä olisi todella tarvetta.

Jos ihminen yrittää erottaa sen, minkä Jumala on yhdistänyt, ei siitä seuraa useinkaan onnea ja siunausta. Jumalan tahto ei ole mielivaltainen sääntökokoelma vaan tie Jumalan yhteyteen. Samalla se on myös tie sisäiseen onneen ja rauhaan.

Itseäni puhuttelee katolisen kirkon opetus avioliiton purkamattomuudesta. Pätevästi solmittua avioliittoa ei voida purkaa (KKK, s. 573-574):

2382. Kastettujen katolilaisten keskenään ”pätevästi solmimaa ja yhdynnässä toteutunutta avioliittoa ei mikään inhimillinen mahti voi millään perusteella purkaa; sen tekee yksin kuolema” (s. 573)

2384. Avioero on raskas rikos luonnollista lakia vastaan. Avioero yrittää rikkoa aviopuolisoiden vapaasti solmiman sopimuksen elää yhdessä aina kuolemaan asti. Avioero vahingoittaa sitä pelastuksen liittoa, jonka merkki sakramentaalinen avioliitto on. Uuden suhteen solmiminen laajentaa repeämää, vaikka maallinen oikeus hyväksyisikin sen. Uuden avioliiton solminut aviopuoliso elää siten jatkuvassa, julkisessa aviorikoksessa. (s. 574)

Katolinen kirkko kunnioittaa avioliiton pyhyyttä ja suurta arvoa Jumalan silmissä. Jumala ottaa avioliiton solmimisen niin tosissaan, että hän sitoutuu siihen, vaikka ihminen joskus horjuisikin aviolupauksessaan. Tämä on minusta turvallinen ajatus.

]]><![CDATA[Can condoms cause early abortions?]]>Wed, 13 Nov 2019 09:45:00 GMThttps://www.ehkaisynetiikka.com/artikkelit/can-condoms-cause-early-abortions

Family planning methods means methods that prevent pregnancy. These methods can be divided to natural and artificial methods. Difference between natural and artificial methods is simple: natural methods (like Creighton Model NFP method) doesn´t change natural sexual functions of the body or intervene the natural order of a sexual intercourse. Natural methods respect the body of a human being as a whole and doesn´t harm it. On the other hand artificial family planning methods modify natural sexual functions of the body (e.g. sterilization, hormonal contraceptives etc.) or intervene the natural order of a sexual intercourse (e.g. barrier methods like condoms). Hormonal contraception is for example one of the artificial methods and it causes lot´s of harm to the body and its functions like mental problems and increased risk of many cancers.

The name contraception comes from the words contradicted conception. The plan is to prevent conception (union of sperm and ovum) because human life begins in conception. Unfortunately many contraceptives don´t prevent only conception but can also have abortion-causing actions after conception.

About hormonal contraceptives

All hormonal contraceptives (e.g. oral contraceptives, IUD, implants) affect woman´s endometrium in the womb and make it thinner and degenerated. It´s also well documented that none of hormonal contraceptives can prevent ovulation (release of a mature ovum) one hundred percent. So it can happen that conception takes place and human life begins despite of regular use of hormonal contraception.

After one week of developing, embryo comes to a womb´s endometrium and tries to implant mucosa (implantation). But because of thin and degenerated endometrium (affected by hormonal contraceptive) embryo find it very hard or impossible to implant mucosa and this causes embryo loss. No one knows exactly how much embryo loss hormonal contraceptives are causing, but there are some review articles that suggest much bigger numbers than actual induced abortion numbers.

So contraception can be a misleading name for many family planning methods because it doesn´t work just by preventing conceptions. Putting it other words: contraception can be an abortifacient. It´s true that usually primary action of the contraception is to prevent conception. But still if conception takes place the secondary action of the contraception comes out. This action doesn´t prevent life from beginning but destroys life that has already begun in conception. And that´s a huge moral problem of the contraception if we are fully pro-life from the moment of conception.

It´s well documented that all hormonal contraceptives (oral contraceptives, IUD, implants, injections, contraceptive patch, vaginal ring etc.) can secondary work as an abortifacient.

About condoms

Usually barrier methods (like condoms) are thought to work just by preventing conceptions and never causing embryo loss. So condoms are thought to be truly contraceptives and never abortifacients. But never say never?

First it´s good to notice that we can never prove that something can´t never happen. To prove that some hypothesis can´t never happen is out of evidence-based science. Instead of we can ask: is there any data that supports our hypothesis? If no, we can say that our hypothesis is highly unlikely. But if there is some studies that support our hypothesis, we can say that at least in theory our hypothesis can happen in real life.

So my question is: is there data that give any reason to believe that condoms can sometimes cause to early abortions?

Well, condoms work by preventing sperm releasing to woman´s reproductive system in a sexual intercourse. Sperm includes sperm cells and other ingredients. It´s clear that when there are no sperm cells available, there can´t be a conception. Life doesn´t begin.

But it´s a common fact that in real life condoms are not a very good method to prevent pregnancy. Condoms can broke or sometimes pregnancy can begin even if condom stay intact.

So conception can happen despite of using condoms correctly. Sperm cells are the mobile part of the sperm (you know they have a long tail) when other ingredients are immobile. If there is a microscopic fissure in the condom (or even if there isn´t) it can happen that mobile sperm cells reach woman´s reproductive system and other immobile ingredients are collected in the condom.

But what are these other ingredients in the sperm? Nowadays we know that sperm has many functions in woman´s reproductive system. Man´s sperm is not just a carrier of the sperm cell. There are also other functions. One of these functions is to improve implantation by decreasing womb´s rejection to the embryo.*

When knowing these other functions of the sperm we can carefully suggest next hypothesis: 1. It can happen that conception takes place despite of using condoms correctly. 2. However, implantation can be not so likely because of condom has collected sperm´s other ingredients (or at least some of them) that would have improve implantation. 3. Life can begin despite of using condoms but womb´s rejection can destroy embryo and cause early abortion. 4. This embryo loss is not necessarily absolutely natural because of condoms can have affect indirectly to womb´s rejection towards embryos. 5. By stopping using condoms we can let sperm natural functions in the womb improve it to receive embryos more friendly. 6. By stopping using condoms embryo can have a better chance to survive.

Some thoughts

If our hypothesis is true we can make some distinctions. When hormonal contraception affects directly to the endometrium and impairs embryo´s chance to implantation condoms action is indirect. As a whole both methods decreases embryo´s chance to survive. However ethically there is a difference between doing actively something and letting something to happen. Hormonal contraception affects actively to the endometrium when condoms affect passively. We can say hormonal contraception is contra-life and condoms don´t support life when speaking about implantation. So there is a difference between these two actions. When it´s always wrong to act contra-life (or against love) it can sometimes be morally okey to act the way that doesn´t support life (or act non-loving way).

For example killing somebody in euthanasia or in abortion is always contra-life (and against love) but letting somebody die in car accident if there are ten victims and you can help only a couple of them is not contra-life. In this situation helping one of the victims is an act of love when letting another one die is an act of non-love but not against love. And non-loving action is not always wrong. It depends on circumstances.

When speaking of condoms we can say they act non-lovingly towards possibly embryos. Condoms don´t affect directly to embryo loss by modifying endometrium but indirectly by preventing sperm´s functions in the endometrium. If there is a man outside of a boat and you don´t throw him a lifebelt you don´t kill this man directly but let him die indirectly. But still it´s of course wrong not to throw a lifebelt if you would have a chance. If we have a chance we have a responsibility to help. The same is with condoms, I think. If we know they can impair implantation of embryos, we have a responsibility to work for life and love.

With this article I´m not going to say that using condoms is the same than making an abort. Neither I´m saying that my hypothesis is absolutely sure in real life. Instead of I would like to suggest carefully that condoms can be more complex when it comes to the mechanism that prevents pregnancy.

*How much sperm helps embryo to survive? What´s a significance of sperm´s role for implantation? Some IVF studies have found that sperm can improve embryo´s chance to survive about 50 %. So we can say that sperm can have a significant role for embryo´s implantation. Look this.

]]>