Leimaaminen on retorinen keino lytätä toisen sanoma osallistumatta varsinaisesti itse keskusteluun. Leimaaminen ei ole kuitenkaan totuuteen pyrkivää argumentaatiota, vaan oikeastaan argumentaation välttämistä. Siinä pyritään voittamaan yleisö puolelleen leimakirveen, ei asiallisen kritiikin avulla. Tässä kirjoituksessani pohdin lyhyesti, millaisia leimoja usein viljellään, kun puhutaan ehkäisyn etiikasta. Enkä halua väittää, että olisin itse virheetön. Sen sijaan haluan tunnistaa omia ehkä tiedostamattanikin käyttämiä leimoja ja pyrkiä parantamaan kirjoitustyyliäni kohti neutraalimpaa ja asiallisempaa ilmaisutapaa. Yksi yleisimmistä leimoista on naisvihamielisyys. Jos puhuu ehkäisystä tai abortista kriittiseen sävyyn, se leimataan usein naisvihamieliseksi. Asia vain pahenee, jos puhuja on mies. Yleinen ajatus on, että miehillä ei tulisi olla mitään sanavaltaa aborttiin tai ehkäisyyn, sillä sehän on yksinomaan naisten asia. Tämä ei ole kuitenkaan totta. (Tässä hyvä miespuheenvuoro: Abortti koskettaa myös meitä miehiä, Jason Lepojärvi.) Lapsella on aina sekä isä että äiti. Tämä pätee yhtä lailla vastasyntyneeseen lapseen kuin hedelmöittyneeseen munasoluun. Vaikka lapsi kasvaakin ensimmäiset yhdeksän kuukauttaan äidin sisällä, ei tästä seuraa, etteikö isällä tulisi olla mitään oikeutta lapseensa tuona aikana. Ja toisaalta, jos mies tai nainen haluaa puolustaa sitä lasta, jonka isä tai äiti hän on, ei se ole mies- eikä naisvihamielistä. Se on pikemminkin vastuullista vanhemmuutta. Ehkä edellä sanottu hahmottuu paremmin esimerkin kautta. Mitä ajattelet: Kavensiko orjien ihmisoikeuksien puolustaminen valkoisten ihmisoikeuksia? Oliko se vihamielistä valkoisia kohtaan? Entä jos sen vuoksi valkoisten oli jaettava elinalueensa vapautettujen orjien kanssa ja tehtävä muitakin aineellisia uhrauksia? Entä jos vapautettujen orjien oli vaikea sopeutua yhteiskuntaan ja esimerkiksi rikollisuus olisi lisääntynyt? Voi olla, että orjien vapauttaminen lisäsi valkoisten kärsimystä, mutta kukaan ei todennäköisesti silti kyseenalaistaisi sitä, että orjuuden lopettaminen lisäsi oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Toisena esimerkkinä voitaisiin ottaa kehitysvammaiset: Onko kehitysvammaisten kohdunsisäisten ihmisoikeuksien puolustaminen terveiden ihmisoikeuksien kaventamista? Onko se vihamielistä terveitä kohtaan? Entä jos tästä seuraisi vaivaa ja kärsimystä terveille esimerkiksi haastavan vanhemmuuden tai kehitysvammalaitosten myötä? Taas voidaan sanoa, että toki terveiden kärsimys voisi lisääntyä, jos kehitysvammaisuus ei olisi laillisesti hyväksyttävä syy esimerkiksi tehdä aborttia. Toisaalta yhteiskunta astuisi silti askeleen kohti oikeudenmukaisuutta ja ihmisarvon tasavertaisuutta, kuten orjien tapauksessa, jos se alkaisi puolustaa kehitysvammaisten ihmisarvoa, eikä antaisi lupaa abortoida kehitysvammaisia lapsia sen vuoksi, etteivät he ole terveitä. Samalla analogialla voidaan todeta, ettei syntymättömien lasten ihmisoikeuksien puolustaminen ole naisten ihmisoikeuksien polkemista, eikä naisvihamielistä, vaikka raskaudesta seuraakin monenlaista kärsimystä äideille ja myöhemmin myös iseille, mikäli he kantavat vastuunsa lastenhoidosta, lasten kasvattamisesta ja perheensä elättämisestä. Sen sijaan olisi todellisesti naisvihamielistä, jos pienten tyttölasten oikeutta omaan elämäänsä ei saisi puolustaa silloin, kun he ovat kaikkein hauraimmillaan ihmiselämän alussa. Toinen naisvihamielisyyteen läheisesti liittyvä leima on patriarkalismi. Taustalla on nähdäkseni feminismin vääristyminen äärimmäisyyksiin. Feminismissä itsessään on erittäin paljon hyvää. On totta, että miehet eivät ole osanneet kunnioittaa ja rakastaa naisia, kuten he olisivat ansainneet. Sen sijaan he ovat kohdelleen naisia vahvemman oikeudella sovinistisesti alistaen ja sortaen. Miehet voivat olla todellisia sikoja! On oikeudenmukaista, että yhteiskunnassamme on alettu puolustaa naisten ja miesten tasa-arvoa. Tässä mielessä yhteiskuntamme on kehittynyt kohti oikeudenmukaisempaa, parempaa ja kristillisempää maailmaa. Vääristyneen feminismin myötä ehkäisy ja abortti on kuitenkin yhteiskunnassamme tituleerattu naisten ihmisoikeuksiksi. Tällöin feminismi ei enää edistä aitoa tasa-arvoa, vaan polkee sitä. Lisäksi tämän haastaminen on vaikeaa, sillä kukapa ei haluaisi puolustaa naisten ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa! Patriarkaalisen sovinistin leima onkin tehokas tapa vaientaa keskustelu, sillä kukapa haluaisi olla sovinisti naistenvihaaja! Ei ainakaan kukaan sellainen mies, joka arvostaa ja kunnioittaa naisia. Siksi on usein helpompaa vaieta ehkäisystä ja abortista sekä liittyä valtavirran ehkäisy- ja aborttimyönteiseen ääneen kuin suhtautua näihin kriittisesti. Patriarkalismin leima ei ole kuitenkaan totta. Mies voi jumaloida naista yli kaiken ja uhrata jopa henkensä hänen vuokseen ja olla samalla ehkäisy- ja aborttikielteinen. Samaan aikaan voi olla sekä herrasmies että vastustaa ehkäisyä ja aborttia. Eivät nämä ole mitenkään ristiriidassa keskenään tai toisensa poissulkevia arvoja. Itseasiassa juuri päinvastoin. Keinotekoinen ehkäisy on nimittäin haitallista naisten terveydelle (ks. kirjani kappale ehkäisyn terveyshaitoista). Toiseksi keinotekoinen ehkäisy ei ole täysin luotettava keino estää raskauden alkamista. Jos raskaus ei olisi syystä taikka toisesta toivottu (esimerkiksi naisen sairauden takia), ei keinotekoinen ehkäisy ole vastuullinen tapa välttää raskautta. Tällöin ainoa vastuullinen tapa välttää raskautta on pidättäytyminen seksistä. Kolmanneksi keinotekoinen ehkäisy surmaa ihmisalkioita - myös tyttöalkioita - kohdun sisällä. Kuka herrasmies ottaisi nämä kolme riskiä, kun kyse on hänen rakkaasta vaimostaan sekä heidän yhteisistä lapsistaan? Tuskin kukaan. Seksuaalinen pidättäytyminen ja itsensä kieltäminen vaimonsa sekä perheensä edun takia olisikin mielestäni paljon herrasmiesmäisempi ratkaisu, jos lapsia ei toivota. Se kunnioittaisi aidosti ja vastuullisesti naiseutta sekä kohdunsisäistä ihmiselämää.
0 Comments
Your comment will be posted after it is approved.
Leave a Reply. |