Itselle kuoleminen, toisille eläminen

"Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua."

Olen kuunnellut isä Oskari Juurikkalan rukousmietiskelyjä ja yksi teema, joka itseäni puhuttelee on itsensä kieltäminen, kuten Jeesus yllä opettaa. Mitä on itsensä kieltäminen eli mortifikaatio, itselle kuolettuminen? Haluaisin pohtia aihetta vapaasti reflektoiden, enkä esittää mitään yhtä totuutta aiheesta. Olennaista olisi ehkä tutkia, mitä Jeesuksen sanat resonoivat omassa sisimmässä. Missä minä voisin ehkä kuolettua, jotta Jeesuksen rakkaus saisi enemmän sijaa, ja voisin kasvaa enemmän kohti Hänen kaltaisuuttaan, vähä vähältä - joka päivä?

Onko itsensä kieltäminen mahdollista?

Entisenä luterilaisena lähden vielä kauempaa liikkeelle, nimittäin kysymällä: Onko mortifikaatio mahdollista? Onko ihmisellä siinä jokin aktiivinen rooli? Vai onko kehotus seurata Jeesusta vain "lakia", jonka tarkoitus on luterilaisittain osoittaa, etten pysty siihen, ja siksi tarvitsen Vapahtajaa?

En ajattele enää, että Raamatun kehotusten pääasiallinen pointti olisi vain osoittaa ihmisen kykenemättömyys toteuttaa niitä. Sen sijaan uskon, kuten pyhä Augustinus opettaa, että Raamatun kehotukset olisivat turhia, jos niitä ei olisi mahdollista myös toteuttaa Jumalan armon avulla. Luterilaisesta näkökulmasta armon kutsuminen avuksi, heikentää ehkä sen voimaa, mutta mielestäni tässä pitää ottaa huomioon Jumalan antama toinenkin lahja, nimittäin tahdon vapaus. Armo on välttämätön liikkeelle paneva voima rakastamiseen, mutta hyvät teot syntyvät armon ja ihmisen tahdon vapauden yhteistyössä. Vapauden lahjasta seuraa siis vastuu. Armo ei liikuta ihmistä kuin sätkynukkea, sillä Jumala on antanut ihmiselle vapauden lahjan: joko rakastaa Häntä tai elää Hänestä erossa. Jumala ei pakota ketään rakkauteen, sillä todellinen rakkaus on aina vapaaehtoista. Jumala kunnioittaa vapauttamme.

Jeesus, mitä haluat minusta?

Uskon, että Jeesus antaa meille voimaa rakastaa, mutta toivoo, että käytämme Hänen antamiaan lahjoja, armoa ja vapautta oikein. Saamme nojata armoon ja muistaa, että kaikki mitä meillä on, on lahjaa Jumalalta - myös vapautemme, joko seurata Jeesusta tai kulkea Hänestä poispäin. Niinpä, emme voi syyttää armoa laiminlyönneistämme tai rakkaudettomuudestamme, vaan omaa vapauttamme, jota olemme käyttäneet väärin.

Olin aiemmin lukkiutunut ajatukseen, että tahtoni on niin sidottu ja heikko, etten koskaan pysty, jaksa tai kykene. Tätä hoin itselleni, koska uskoin sen olevan kaikki, mitä minulta odotettiin Jumalan edessä. Mutta olin lukkiutunut myös laiskuuteen ja passiivisuuteen, sillä päättelin: niinpä minun ei tarvitsekaan. Olin luopunut vapaudestani ja vastuustani, vaikka Jumala oli antanut minulle nekin lahjat. Halusin uskoa olevani sätkynukke, koska uskoin, että tällöin kaikki jäi yksin Jumalan varaan.

Mutta Raamatun kehotukset ja opetukset viimeisestä tuomiosta rakkauden ​tekojen mukaan eivät antaneet minulle rauhaa. En lopulta voinut uskoa, ettei meillä olisi vastuuta teoistamme tai ettei teoillamme olisi väliä pelastumisen kannalta. Sen sijaan uskon, ettei armo ole pakottavaa. Jeesuksella on odotuksia sen suhteen, miten käytämme aikamme, kohtelemme läheisiämme ja pyrimme osoittamaan heille rakkautta. Emmekä voi sulkea tätä kaikkea ikään kuin epäoleellisena asiana pelastuksen kysymyksen ulkopuolelle. Armo ei ulkoista ihmisen vastuuta, vaan ihmisellä on Jeesuksen seuraamisessa aktiivinen rooli. Kun tajusin tämän ja luovuin "predestinaation lukosta", elämääni puhkesi uudet värit ja merkitys.

Jeesus, mitä haluat ruumiiltani?

"Mutta ruumis ei ole siveettömyyttä vaan Herraa varten, ja Herra on ruumiinkin valtias."

"Kavahtakaa siveettömyyttä! Jokaisen teistä on opittava pitämään ruumiinsa pyhänä ja kunniassa. Älkää antako sitä himon ja kiihkon valtaan, niin kuin tekevät pakanat, jotka eivät tunne Jumalaa... Jumala ei näet ole kutsunut meitä elämään synnillistä, vaan pyhää elämää."

Ajattelen, että kristinuskossa ruumis on hyvin tärkeä. Ruumiillisuus on hyvin tärkeää. Sillä mitä teemme ruumiillamme, on suuri merkitys sielullemme. Uskon, että Jumala ei halua meiltä vain jotakin henkistä tai tiedollista osa-aluettamme, vaan meidät kokonaan. Sielumme ja ruumiimme. Yhä enemmän. Joka hetki.

---

Jeesus, mitä haluat seksuaalisuudeltani?

Niinpä seksuaalisuuskaan ei ole jokin ihmisen "oma" osa-alue, joka ei kuulu kenellekään muulle kuin hänelle itselleen ja ehkä vähän hänen puolisolleen. Varsinkin kristityn seksuaalisuus kuuluu Jumalalle. Se ei palvele ensisijassa omaa nautintoa tai tarpeita, vaan Jumalaa ja pyhitystä, kuten koko ruumiimme. Jos kysyn Jeesukselta, mitä haluat minusta, kun olet luonut minut seksuaaliseksi olennoksi, on vastaus pyhyyttä.

Jeesus opetti meille tien, jota voimme seurata kohti pyhyyttä. Hän itse on se tie. Itselle kuoleminen ei ole jotakin kielteistä ja ryppyotsaista elämänvastaisuutta, vaan päinvastoin. Jos voimme oppia valitsemaan Jumalan jokaisella elämämme osa-alueella, voimme olla todella vapaita siitä, mikä todella haavoittaa yhteyttämme Jumalaan ja lähimmäisiimme, sekä tekee meidät onnettomiksi. Toisin sanoen vapaita synnin orjuudesta.

Synnissä ei ole mitään erityisen tavoiteltavaa. Kuka tahansa voi viiltää itseensä haavan tai potkaista seinää ja todeta, että se satuttaa meitä. Kuka tahansa voi antautua siveettömyyteen ja todeta, että sielumme ei löydä siitä rauhaa, vaan kipeän haavan tai murtuneen varpaan. Olemme luodut jotakin parempaa varten. Olemme luodut Jumalaa ja pyhyyttä varten.

Pyhyys seksuaalisuudessa

Voimme tuntea pyhyyden tien ainakin kolmen asian kautta. Ensiksi omatuntomme kaipaa pyhyyttä jo ihmisyytemme puolesta, koska se kaipaa Jumalan yhteyteen. Emme löydä lepoa pinnallisuudesta ja hekumasta. Vetäytyminen pornolehden ja vessapaperin kanssa pimeään huoneeseen, jättää sydämemme rauhattomaksi ja tekee ruumiistamme arvottoman. Tämän kokemiseen ei tarvita edes Raamattua tai uskoa Jumalaan.

Omatuntomme ei ole kuitenkaan erehtymätön. Voimme erehtyä oikean ja väärän kysymyksissä pahastikin. Siksi tarvitsemme jonkin itsemme ulkopuolisen normin. Tarvitsemme kirkon. Miksi en sano "yksin Raamattu riittää totuuden tuntemiseksi." Siksi, että Jeesus jätti kirkolleen opettajat luvaten: joka kuulee teitä, kuulee minua. Voimme käytännössä myös havaita, ettei yksin Raamattu riitä näyttämään oikeaa suuntaa moraalisissa kysymyksissä, koska monet vilpittömät kristityt löytävät Raamatusta kukin oikeutuksen omille teilleen, jotka ovat ristiriidassa keskenään ja johtavat moniin vastakkaisiin suuntiin. En itse jaksa epäillä ihmisten vilpittömyyttä, mutta en enää usko heidän "yksin Raamattu" -metodiinsa oikean vastauksen etsinnässä tai omaan subjektiiviseen erehtymättömyyteensä tuntea tämä tie yksin Raamatun avulla ilman kirkkoa.

Siksi kirkon opetusviran kautta voimme tuntea tien myös niissä kysymyksissä, joita Raamattu ei suoranaisesti käsittele. Voimme tuntea tien esimerkiksi keinotekoisen ehkäisyn, hedelmöityshoitojen ja sukupuolen vaihdoshoitojen suhteen. Enkä tarkoita vain tiedollista tietämistä, vaan sydämen yhtymistä siihen, josta se vakuuttuu ja jonka pyhyyden ja arvon sen alkaa tuntea, kun Pyhä Henki saa sitä kirkon kautta valaista.

Kolmanneksi voimme tuntea pyhyyden tien pyhän eukaristian sakramentin ja Kristuksen ruumiillisen läsnäolon kautta. Jos annamme tämän valloittaa sydämemme, voimme huomata kuinka suuri apu siitä on pyhitykseemme. Viikoistamme voi tulla pyhän eukaristian ikävoimistä sekä arvollista ja harrasta valmistautumista siihen mm. kilvoituksen, ripin ja omantunnon tutkiskelun kautta. Kristuksen kaikkein pyhimmän uhrin kokeminen eukaristiassa ja siihen liittyminen voivat antaa merkityksen jokaiselle valinnallemme ja teoillemme, jotta liittyessämme Kristukseen eukaristiassa uhrimme olisi puhdas.

---